Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

”Korppi” Tein tälläisen Liekki aiheisen jutun, johon pistin myös abstrakteja elementtejä. Katsotaan...

12.05.2024

”Korppi” Tein tälläisen Liekki-aiheisen jutun, johon pistin myös abstrakteja elementtejä. Katsotaan mihin tämä alkaa johtaa? #mattisalmelaart #ite #itetaide #outsiderart #outsiderartist #liekki
Lue uutinen

Heinäkuun tuotteiden valmistusta✌️😍 Lehdet 💚🍂 #suomalaistakäsityötä #itetaide #handmade...

11.05.2024

Heinäkuun tuotteiden valmistusta✌️😍 Lehdet 💚🍂 #suomalaistakäsityötä #itetaide #handmade #itepihaistoladesign
Lue uutinen

Käväisimme eilen Tampereella Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlassa Paula Huhtasen Onnellinen...

11.05.2024

eilen Tampereella Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlassa Paula Huhtasen Onnellinen tuokio näyttelyn avajaisissa (Tampere talo 10.5 2.6) ITE taide Taiteilija Paula Huhtanen #suomenkulttuurirahasto #itetaide #tamperetalo #middleofnowhere #middleartpark #middletaidepuisto
Lue uutinen

Pirkanmaan kulttuurirahaston apurahat on jaettu, katso nokialaiset saajat täältä – Viime vuoden...

10.05.2024

euroa, ja se myönnettiin yleisrahastosta, Maija Liisa Heinin lahjoitusvaroista. Lisäksi vuosijuhlan yhteydessä Tampere talossa avattiin nokialaisen ITE taiteilija Paula Huhtasen näyttely Onnellinen tuokio. Huhtanen sai Pirkanmaan rahaston kokovuotisen apurahan viime vuonna
Lue uutinen

Tälläinen työn alla. Olisiko yksi suurimmista(92x73) koskaan tekemistäni teoksistani jos nyt...

10.05.2024

hahmo, joka maskeeraa katkeavan kuvan reunaa. Tavallaan ihan hyvä, että liima loppui tässä vaiheessa, niin saan rauhassa suunnitella, miten tuon ison kuvan oikein saan liimatuksi siististi epätasaiseen pintaan? #mattisalmelaart #ite #itetaide #outsiderart #outsiderartist
Lue uutinen