Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Web Of Wyrd, tuo kohtalot yhdistävä ja yhteen tuova symboli🔥🔥 Tämä symboli muodostui paksuun isoon...

16.04.2024

, menetetyn silmän vuoksi. Tämä tarjoilu alusta/taulu/koriste haluaa nyt uuden kodin, paina se on. 73cm x 26cm x paksuus 37mm #allfather #odin #webofwyrd #scandinavianmythology #viking #itepihaistoladesign #taide #itetaide #art #vikingart #igersfinland #suomalaistakäsityötä
Lue uutinen

Olethan huomannut, että alkanut rahoituskausi on tuonut mukanaan uusia tukimuotoja? Yksi alkaneen...

16.04.2024

myöntänyt valmistelurahaa kahden älykäs kylä hankkeen valmisteluun: Kymenlaakson Kylät ry:lle Kylätieto verkkoon hankkeeseen ja Maaseudun Sivistysliitto ry:lle järviruokohankkeeseen. Varsinainen Kylätieto verkkoon hanke on etenemässä toteutukseen Kaakkois Suomen ELY
Lue uutinen

Älä jää kiinni rajoituksiin

16.04.2024

Aho, joka on tehnyt useita reissuja muun muassa Sevettijärvelle ja Nuorgamiin. Hän kutsuu itseään itseoppineeksi maalariksi. Tämä ITE-taiteilija ei ole käynyt ainuttakaan maalauskurssia. – Ne kynänpätkät ja valkea paperi, johon kauppaostokset kääräistiin, ovat niitä ensimmäisiä
Lue uutinen

I'm the King of the WORLD!!! Johtohahmo Nukkismetsässä tämmöinen maailmanvaltias odottaa, että...

15.04.2024

I'm the King of the WORLD!!! -Johtohahmo Nukkismetsässä tämmöinen maailmanvaltias odottaa, että painat sitä. #nukkavierumetsä #annapenttilä @lintunainen #iteuusimaa #itetaide #nykytaide #visitkirkkonummi #uusimaa
Lue uutinen

Taidemuseo Eemilin näyttelysalit ovat täyttyneet mitä omaperäisemmästä ja kekseliäämmästä...

15.04.2024

nykykansantaiteesta, kun Omilla poluilla: ITE taidetta Iisalmen tienoilta näyttely esittelee monipuolisesti 18 yläsavolaisen nyky ITE taiteilijan tuotantoa. Taidemuseo Eemilissä Lapinlahdella 28.4.2024 saakka esillä oleva näyttely on alkuvuoden laajin kotimainen kattaus ITE
Lue uutinen