Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Coffee and art! Näyttelyn yli 80 taulua sekä muut taiteilijan koristelemat esineet vielä...

08.02.2024

Coffee and art! Näyttelyn yli 80 taulua sekä muut taiteilijan koristelemat esineet vielä sunnuntaihin saakka katsottavissa. #itetaide #enniidintaiteilijakoti #padasjokiexperiencenothing #pitokärki
Lue uutinen

Tällainen mielenmaisema piirtyi eilen iltateen yhteydessä... Ehkä se ennakoi tämän päivän...

08.02.2024

se ennakoi tämän päivän aurinkoa... kesää ei silti sentään vielä 🙃 #suomenluonto #finland4seasons #finlandnature #värikynät #ilo #itetaide #nature #luonto #värit #colors #maisema #landscape #landschaft #paisage #paysage #evening #sunset #sunsettime #sunsetlovers #puestadesol
Lue uutinen

#dooris #kierrätystaide #itetaide #romurinsessa

08.02.2024

#dooris #kierrätystaide #itetaide #romurinsessa
Lue uutinen

Greger Grönholmin näyttely Galleria Kompuukissa Salon taitokeskuksesta 13.2. 6.4.2024. Tule...

07.02.2024

Greger Grönholmin näyttely Galleria Kompuukissa Salon taitokeskuksesta 13.2.-6.4.2024. Tule katsomaan! Avajaiset tiistaina 13.2. klo 14. #itetaide @fuckupart #taitokeskussalo #taitovarsinaissuomi
Lue uutinen

#puustataidetta #arinpuutaide #arivornanen #uuttataidettavalmistumassa #itetaide #taidettakotiin...

07.02.2024

#puustataidetta #arinpuutaide #arivornanen #uuttataidettavalmistumassa #itetaide #taidettakotiin #lahjaksi #yläsavo #pohjoissavo #suomi #finland🇫🇮
Lue uutinen