Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Elokuukaan ei ollut ihan tavallinen. Kaikki mitä tehtiin, tehtiin porukalla. Veistettiin joukolla...

23.01.2024

karhufestivaali täytti 10 vuotta. Kisattiin juhlatunnelmissa ja tuhannen karhun tavoite on taas lähempänä. Kuusamossa muutettiin porukalla @kuusamoopisto n sembramännyt veistoskujaksi. Helsingissä veistettiin Löppösen Leksan kanssa @balticseaday henkeen norppien sijaan mursuja
Lue uutinen

Vaikka tänään on Ennin nimipäivä, niin näistä kupeista kahvitellaan taiteilijan...

23.01.2024

Vaikka tänään on Ennin nimipäivä, niin näistä kupeista kahvitellaan taiteilijan juhlavuodennäyttelyssä Pitokärjen juhlatilassa. Pitokärjen kahvipuffa jokaisena näyttelypäivänä. Ja Ennin mukaan, sen seitsemät sortit… #enniidintaiteilijakoti #itetaide #pitokärki
Lue uutinen

Elis Sinistön taivaat virtuaaliteos on tänään julkaistu verkkosivulla. Sinistön elämää, filosofiaa...

23.01.2024

valokuvia, videoklippejä, Eliksen tunteneiden henkilöiden haastatteluja ja taiteilijoiden Elis Sinistöstä innoittuneita tulkintoja. Teoksen tuottanut Maaseudun Sivistysliitto jatkaa teoksen sisällön päivittämistä ja ottaa mielellään vastaan palautteita sekä ideoita teoksen
Lue uutinen

Mainonta täällä on hieman haasteellista. Jos julkaisen tällaisen moottoripyörä kuvan mukavalla...

23.01.2024

suljetulle sivustolleni cafenavetta siellä enempi infoa ja kuvia tauluistani. Thänks. #cafenavettataidenäyttely #suomi #finland #taide #tauluja #harrastus #art #itetaide #hämeenlinna #pirttikoski #latonavetta #autotalli #akryylimaalaus #harleydavidson #nighttrain
Lue uutinen

Saunakansaa Viikatemies "Se tuli lähtö nyt" #itetaide #woodcast #karimänttäri #saunakansaa...

23.01.2024

Saunakansaa Viikatemies "Se tuli lähtö nyt" #itetaide #woodcast #karimänttäri #saunakansaa #erinlaisuus #kaikkionkauniitaominaitsenään #alastomuus #sauna #suomi #finland #natural
Lue uutinen