Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Paikallislehdet palkitsivat MSL Pohjois-Karjalan – Kiitosta kylien aktivoimiselle

01.12.2023

Pohjois-Karjalan paikallislehtikerho on antanut vuoden 2023 maakunta-Antti-palkinnon Maaseudun Sivistysliiton Pohjois-Karjalan aluejärjestölle.
Lue uutinen

Foto on poissa

01.12.2023

ITE taiteen näyttely tarjosi Olaville mahdollisuuden esitellä kädentaitojaan ja vanhojen talonpoikaisesineiden rekonstruktioita. Tapahtumaa kuratoinut taiteilija Erkki Pirtola totesi, että huikeinta Olavin tarinoinnissa on se, ettei kuulija voi olla koskaan aivan varma, keksiikö
Lue uutinen

Taiteilija maalaa kivelle silmät, taivuttaa raudasta vartalon ja muotoilee betonista omat kasvonsa...

01.12.2023

Rönkkösen taiteesta, elämästä ja utopiasta kirjoittaa Veli Granö IÄNEN syysnumerossa. Kuvat Veli Granö #kulttuuri iäni #kulttuuri #itäsuomi #veijorönkkönen #veligranö #parikkalanpatsaspuisto #patsaspuisto #itetaide #utopia #parikkala #eteläkarjala @parikkalanpatsaspuisto
Lue uutinen

Yhteisharjoittelu uutena harjoittelumuotona - Karelia-ammattikorkeakoulu

01.12.2023

kokonaisuudeksi, jotka tukivat toisiaan. Harjoittelun tuotoksena media alan opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat yhdessä Ilomantsin Karhufestivaalien markkinointimateriaalia. Hankkeessa kehitetyn Ilomantsin mallin mukaisesti kunnan kautta järjestyi asunto harjoittelun
Lue uutinen

Itselleni se tämän vuoden yllättävin ja toki merkityksellinenkin joululahja taisi tulla Rauman...

01.12.2023

sivistysvaliokunnalta ja Karhulan rahastosta. Voi olla, ettei kaikki tontut tykkää, mutta nyt se meni näin. Vilpitön kiitos synnyinkaupungilleni.❤️ #ite #itetaide #nykykansantaide #kierrätystaide #lintujakala #raumantaidemuseo #rauma #outsiderart #joritapiokalliola
Lue uutinen