Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Päijännetalolla vietetään Vanhan Vääksyn joulunavajaisia 25.11.2023 💍 Korumyyjäiset...

20.11.2023

erityisen tilaisuuden oppia suomalaista perinnetaitoa Tuohimestarin opastuksella. Päijännetalo Meijeritie 1 Vääksy #kulttuuriaasikkalassa #visitasikkala #asikkala #vääksy #visitlahti #visitlahti official #päijännetalo #asikkalapelilaudalla #erkkipekkarinen #itetaide
Lue uutinen

Miten suuren järjestön hallitustyössä onnistutaan? Mitä hallituksen jäsenen kannattaa tietää ja...

20.11.2023

SivisNYTin jutusta ja ilmoittaudu mukaan kevään 2024 koulutuksiin! https://www.sivisnyt.fi/uusi koulutus tuo osaamista jarjeston hallitustyoskentelyyn/ #JärjestönHallitusosaaja #JHO Maaseudun Sivistysliitto TJS Opintokeskus Työväen Sivistysliitto TSL ry Svenska folkskolans
Lue uutinen

MSL: Hämärähommia! Reisjärvellä Petäjämäellä tiistaina 21.11.2023 klo 18 20 koko perheen tapahtuma:...

20.11.2023

MSL: Hämärähommia! Reisjärvellä Petäjämäellä tiistaina 21.11.2023 klo 18 20 koko perheen tapahtuma: heijastinpolku/seikkailupolku ja tulistelua Yläpeuran kodalla. ☺️ Omat otsalamput, taskulamput, ym. ja eväät mukaan! Tervetuloa! Yläpeuran yöpymiskodan tapahtuman käyttöön
Lue uutinen

Michael Jackson Sekatekniikka (Ikkunatarra, akryylimaalit, lääkeliuskat, helmet, liimat, lakka...

19.11.2023

Michael Jackson-Sekatekniikka (Ikkunatarra, akryylimaalit, lääkeliuskat, helmet, liimat, lakka, shellakka, lehtikulta, etc) #recyclingart #recycling #mixmediaart #mixmedia #michaeljackson #michaeljacksonart #itetaide #sekatekniikka #toisenroskaontoisenaarre #kaisakoo #popart
Lue uutinen

Puff Sekatekniikka (akryylimaalit, kipsi, vetoketjut, vanhat johdot, glitterit, venelakka, kipsi...

19.11.2023

Puff-Sekatekniikka (akryylimaalit, kipsi, vetoketjut, vanhat johdot, glitterit, venelakka, kipsi, sikaliima, etc) #mixmediaart #mixmedia #sekatekniikka #recycklingart #recycle #itetaide #toisenroskaontoisenaarre #puffthemagicdragon #kaisakoo
Lue uutinen