Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Ihanaa viikon alkua. #❤️ #💫 #itetaide #omattekstit #valo #voima #mietelauseet #mielenhyvinvointi...

13.11.2023

Ihanaa viikon alkua. #❤️ #💫 #itetaide #omattekstit #valo #voima #mietelauseet #mielenhyvinvointi #valonsielut
Lue uutinen

Roomeo kissa avaruudessa. Maalattun vanhaan kehykseen jonka löysin @kierratyskeskus Nihtisillan...

13.11.2023

Roomeo-kissa avaruudessa. Maalattun vanhaan kehykseen jonka löysin @kierratyskeskus Nihtisillan ilmais-osastolta. #kierrätystaide #kierrätyskeskus #itetaide #taide #romutaide #annapenttilä
Lue uutinen

Tässä myös meidän valtakunnan tason ITE asiantuntija, hankkeen ja Maaseudun Sivistysliitton...

13.11.2023

Tässä myös meidän valtakunnan tason ITE asiantuntija, hankkeen ja Maaseudun Sivistysliitton kulttuurituottaja Raija Kallioisen aivan upea kuvareportaasi ja tunnelmat Tao Tao puisto.sta! Taidemetsä on kesän aikana kuin puhjennut kukkaan, kymmeniä uusia töitä hehkuu elämänvoimaa
Lue uutinen

VR:n vanhasta asuntolasta tuli Pentikäisten hurmaava koti, jonka ovet ovat auki ikäihmisille

13.11.2023

ITE taiteilija Marko Ruuskasen taiteilema linnunpönttö, joka on Pentikäisten koti pienoiskoossa. Sallamaaria puuhailee mielellään pihalla, jossa viihtyvät myös perhe ja vieraat. Aikoinaan rautatietyöläisille valmistuneessa asuinrakennuksessa oli kolme asuntoa. Yli hehtaarin
Lue uutinen

”Karelska piroger är goda” – Karisunga lär sig laga mat på inhemska råvaror

13.11.2023

Alexandra Wasström från SLC. Wasström är på plats i Karis och svarar på ungdomarnas frågor. – Det är viktigt att välja finska råvaror för då hålls de finska producenterna kvar, säger Wasström. Konceptet har tagits fram av MTK tillsammans med Maaseudun Sivistysliitto MSL.
Lue uutinen