Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Pirkko Lahden mökki uhkuu iloa ja oivalluksia ‒ ilmalämpöpumppukin sai piilokseen itse tehdyn...

15.10.2023

82-vuotias ”Rouva Mielenterveys” on myös ite-taiteilija. Hän on luonut mökilleen ympäristön, jossa mieli lepää ja virkistyy. Esimerkkinä siitä on alzheimer-huone. Tämä sisältö on vain tilaajille. Tilaamalla MT Digin voit lukea kaikkia Maaseudun Tulevaisuuden sisältöjä. Tämä
Lue uutinen

#itetaide @kierratyskeskus #kaisaniemi

14.10.2023

#itetaide @kierratyskeskus #kaisaniemi
Lue uutinen

Taideyhdistys Harha järjesti jäsenilleen syksyisen taidematkan Parikkalan Patsaspuistoon. Kohteessa...

14.10.2023

Taideyhdistys Harha järjesti jäsenilleen syksyisen taidematkan Parikkalan Patsaspuistoon. Kohteessa ihailtiin, inspiroiduttiin ja keskusteltiin Patsaspuiston monen muotoisista teoksista. #taidematka #yhdistystoiminta #taide #veistostaide #itetaide #parikkala
Lue uutinen

Käytiin @taideyhdistysharha n virkistysretkellä ihmettelemässä Veijo Rönkkösen elämäntyötä...

14.10.2023

sammalta kasvava, maisemaan epämääräisesti uppoava veistos luo satumaisen epätodellisen maailman. Erityisesti yli parinsadan joogaajan tarha sykähdyttää 💚🦖 #veijorönkkönen #veijorönkkönensculpturegarden #parikkalanpatsaspuisto #veistostaide #taidematka #itetaide #itetaidekohde
Lue uutinen

Todella pitkästä aikaan jaksoin tehdä jotain tällä saralla. Tämäkin vasta kuivaladontavaiheessa...

13.10.2023

Todella pitkästä aikaan jaksoin tehdä jotain tällä saralla. Tämäkin vasta kuivaladontavaiheessa, kun pensselipurkin vesi oli jo haihtunut pois ja pensselit kuivaneet ihan koppuraan. Niin, mutta tää vois olla vaikka ”Flower Bowie” #mattisalmelaart #ite #itetaide #davidbowie
Lue uutinen