Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

New prints now ava!lable in the boutique and on the @viakareliacrafts website🤎🌷 . . . . . . . . ....

25.08.2023

and on the @viakareliacrafts website🤎🌷 . . . . . . . . . . . #folktale #folktaleart #folkart #folkartpainting #kansanperinne #käsityökauppa #suomalaistakäsityötä #folkillustration #babushka #ancestros #animism #oldways #folkwitch #norsepagan #naiveart #naiveartist #itetaide
Lue uutinen

KANTO mukana Kiteen Koivikon kartanon Elomarkkinoilla huomenna la 26.8. Näillä...

25.08.2023

KANTO mukana Kiteen Koivikon kartanon Elomarkkinoilla huomenna la 26.8. Näillä maaseutumarkkinoilla on niin paljon jännää tekemistä, näkemistä ja herkkuja kaikenikäisille että kannattaa ehdottomasti ajella katsomaan! Linkistä löytyy tarkempi esittely, jonka mukaan melkoinen
Lue uutinen

Tilannekuva karhunveistosta! Raitapaitainen tuomari kävi tarkastamassa valmistuvaa veistosta...

25.08.2023

Tilannekuva karhunveistosta! Raitapaitainen tuomari kävi tarkastamassa valmistuvaa veistosta. Onneksi ei antanut liian pistävää palautetta😆 Karhufestivaali - Bear Festival Juha Käkelän sahataidetta #stctuotanto #moottorisaha #veisto #karhufestarit #karhufestivaali
Lue uutinen

Vuoden ITE taiteilijaa, keskuudestamme keväällä poistunutta Alpo Koivumäkeä muistetaan Alpon...

25.08.2023

ITE taiteilijaa, keskuudestamme keväällä poistunutta Alpo Koivumäkeä muistetaan Alpon savannilla Kauhajoella. Kaikille avointa "Alpon näkööstä iltapäivää" vietetään lauantaina 26.8.2023 klo 14 20. Tässä on tapahtumapäivän värikäs ohjelma. Tervetuloa❤❤❤ Klo 14.00 paljastetaan
Lue uutinen

Jos liikut Isolla Kirkolla, tule seuraamaan jännittävää moottorisahaveiston näytöstä puhtaan...

25.08.2023

järjestävät Maaseudun Sivistysliitto ja Middle of Nowhere -taidepuisto. #itämeripäivä #itämeri #maaseudunsivistysliitto #middleofnowhere #huutokaupatcom #sampokone #moottorisahaveisto #leolöppönen #juhakäkelä Leo Löppönen Juha Käkelän sahataidetta Maaseudun Sivistysliitto
Lue uutinen