Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

🐻 Kesätoripäivänä 9.8. on kiva piipahtaa komean karhupatsaan avajaisiin klo 16. 🐻 Siitä...

03.08.2023

🐻 Kesätoripäivänä 9.8. on kiva piipahtaa komean karhupatsaan avajaisiin klo 16. 🐻 Siitä jatketaankin karhutunnelmissa heti seuraavana päivänä itse Karhufestivaaleilla! 👏 Karhufestivaali - Bear Festival #ilomantsi #pogosta #karhufestarit
Lue uutinen

Korkeudeltaan viisimetrinen Ilomantsin karhupatsas syntyi kierrätyksen henkeen pintalaudoista ja...

03.08.2023

karhupatsaasta Karhufestivaalin verkkosivuilla ajankohtaista osiossa: https://msl.fi/karhufestivaali/news/jytakka karhupatsas tarjosi moottorisahaveistajille uuden haasteen ilomantsissa/ #karhufestivaali #ilokarhu #vaarakarjalankulttuuriyhdistys #ilomantsi #pohjoiskarjala
Lue uutinen

Luovaa maalausta kevein ottein, ilman suorittamisen pakkoa. Tule, tartu siveltimeen ja heittäydy...

03.08.2023

värien vietäväksi. Aiempia taitoja et tarvitse, voit päästää irti ennakkoluulosta että et osaa. #artulmarho #värinvoimaa #ilonpisaroita #elämäntaito #elämäntaidekouluilo #terapeuttinentaidetyöskentely #luovaamaalaamista #itetaide #kansalaisopisto #rovaniemenkansalaisopisto ❤️
Lue uutinen

Talvet Kreikassa viihtyvä Pentti Väistö vaihtoi toimittajasta taiteilijaksi – "Sain sen uran...

03.08.2023

Päivittäin syntyy taidetta. Pienet siveltimet, paperit, maalit ja lakkapullot sekä kokoontaittuva pöytä kulkevat pakettiautossa aina mukana, kun toimittaja ja nykyään ITE-taiteilijaksi itsensä määrittelevä Pentti Väistö , 74, reissaa Eurooppaa ristiin ja rastiin.
Lue uutinen

Vaikka Ilmalan alueella on voimakas uudisrakentaminen käynnissä, oli ilo nähdä että aktivisti Kati...

03.08.2023

pääsyn, ettei olisi vastuussa jos linnan alueella sattuu jollekin jotain. On enää ajan kysymys milloin kivilinna ja Sinenmaan elämäntyö tuhotaan rakentamisen alta. Ehkä aidat suojaavatkin nyt linnaa sitä uhkaavilta ihmisiltä, eikä toisin päin. #itetaide #helsinki #katisinenmaa
Lue uutinen