Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

"Kun maalaan, minä ajattelen." Enni Id (1904 1992) Kuvia Enni Idin taiteilijakodista Padasjoelta....

23.07.2023

"Kun maalaan, minä ajattelen." Enni Id (1904-1992) Kuvia Enni Idin taiteilijakodista Padasjoelta. #VisitPadasjoki #Padasjoki #Kellosalmi #EnniId #EnniIdinTaiteilijakoti #ITETaide #padasjoki
Lue uutinen

#summer2023 #summerman #kesämies #holiday #woodwork #mjammatkustaa #postman #mailboxdecoration...

23.07.2023

#summer2023 #summerman #kesämies #holiday #woodwork #mjammatkustaa #postman #mailboxdecoration #itetaide #myFinland #selfart
Lue uutinen

#ela orava sai kaverikseen Cheekin 😘#kierrätystaide #itetaide #romurinsessa ❤️

23.07.2023

#ela orava sai kaverikseen Cheekin 😘#kierrätystaide #itetaide #romurinsessa ❤️
Lue uutinen

Karhufestivaali Bear Festival Järjestetään tänä vuonna 10. kerta Aihetta on siis Juhlaan 💃🐻🕺...

23.07.2023

Karhufestivaali - Bear Festival Järjestetään tänä vuonna 10. kerta Aihetta on siis Juhlaan 💃🐻🕺 JUURIKIN SAIN KORVANAPPIINI TIEDON - TUVASSA ON HLÖKUNTA JÄRJESTYMÄSSÄ TEITÄ PALVELEMAAN 😃 FESTAREILLA SYÖDÄÄN MYÖS HYVIN - LOUNASLISTAA MYÖHEMMIN JOKAISELLE JOTAKIN
Lue uutinen

Taidetta Ylä-Savossa. #itetaide

23.07.2023

Taidetta Ylä-Savossa. #itetaide
Lue uutinen