Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Sunnuntain hupeja! ✌️☺️ Jälleen isompi Kallo Unisieppari, polttokaiverretut Symbolit Aegishjalmur...

09.07.2023

ja Norjaksi Norseriimuilla sana Suojelus 😍 Pistäkää omanne tilaukseen vielä kun se on mahdollista! 🔥 Viestiä saa JA PITÄÄ LAITTAA! #unisieppari #dreamcatcher #vegvisir #aegishjalmur #norserunes #skull #pagan #heathen #pakanataide #pakana #suomi #finland #igersfinland #itetaide
Lue uutinen

Päijänteelle suunniteltua biosfäärialuetta voisi hyödyntää biotalouden rakentamisessa – seuraa...

09.07.2023

ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta, Suomen yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sekä tutkija Susanna Myllylä Maaseudun sivistysliitosta. Keskustelua ohjaa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yliopistonlehtori Marileena Mäkelä . Keskustelu käydään Jyväskylän
Lue uutinen

Viidenteen festivaalipäivään mahtuu niin musiikkia, elokuvaa, filosofiaa kuin talkootyötäkin...

09.07.2023

jatkoa, kun professori Teppo Hujala, MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg, Suomen yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen ja Maaseudun sivistysliiton tutkija Susanna Myllylä keskustelevat kestävästä biotaloudesta. Seuraa keskustelua Ruusupuistossa tai streamin kautta klo 12. 🥁
Lue uutinen

Kävimme @kusellusvene kanssa kulttuurimatkalla Parikkalan patsaspuistoon. Vaikuttava paikka...

09.07.2023

oli upeampaa kuin kuvittelin ja tunnelma pysähtynyt ja harmoninen. Ihanaa että tällaisia paikkoja on olemassa. ITE taide ✨🥰 #itetaide #itsetehtyelämä #kulttuurimatka #roadtrip #parikkala #parikkalanpatsaspuisto #veijorönkkönen #betonipatsas #taide #sammal #salainenpuutarha
Lue uutinen

Karjalan Ruusu moottorisahaveistotapahtumassa mukana moottorisahataiteilija Kari Kulmala...

09.07.2023

isokokoinen ikoni moottorisahalla. Moottorisahan käyttöön minua on opettanut oma äiti, joka nuorempana toimi mm. metsurina.” Maaseudun Sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistys ry ja Joensuun Kulttuurin Unelmavuosi hanke toteuttavat yhdessä Karjalan Ruusu veistotapahtuman
Lue uutinen