Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Sahtimarkkinoilla taiteilijakodin tavarat tekivät kauppansa, mutta sade laittoi porukat vauhdilla...

01.07.2023

Sahtimarkkinoilla taiteilijakodin tavarat tekivät kauppansa, mutta sade laittoi porukat vauhdilla kasaamaan teltan ja tavarat suojaan. Sunnuntaina taiteilijakoti avoinna klo 12 alkaen. #enniidintaiteilijakoti #padasjoki #experiencenothing #itetaide
Lue uutinen

Lumotun Hallan Maassa me ja kaikki maailman sääsket. Upea paikka ja tänne tullaan uudestaan, kunhan...

01.07.2023

Lumotun Hallan Maassa me ja kaikki maailman sääsket. Upea paikka ja tänne tullaan uudestaan, kunhan lumottu halla jähmettää pistävät kaverit. #lumotunhallanmaa #pelso #vaala #elämyspuisto #itetaide #itetaidettaulkona
Lue uutinen

Lumotun Hallan Maassa me ja kaikki maailman sääsket. Upea paikka ja tänne tullaan uudestaan, kunhan...

01.07.2023

Lumotun Hallan Maassa me ja kaikki maailman sääsket. Upea paikka ja tänne tullaan uudestaan, kunhan lumottu halla jähmettää pistävät kaverit. #lumotunhallanmaa #pelso #vaala #elämyspuisto #itetaide #itetaidettaulkona
Lue uutinen

📢Kirja arvostelu Kirjamakasiinissa✨📚 "Maaseudun Sivistysliitto on vuodesta 2003 julkaissut...

01.07.2023

📢Kirja-arvostelu Kirjamakasiinissa✨📚 "Maaseudun Sivistysliitto on vuodesta 2003 julkaissut kaikkiaan 14 teoskokonaisuutta, jotka esittelevät ITE-taidetta eri puolilla Suomea. ITE-taiteen dokumentointia on tehty vuodesta 1998 lähtien. Nyt käsillä on viidestoista julkaisu..."
Lue uutinen

VEIJO RÖNKKÖNEN (1944, Parikkala – 2010, Parikkala) Rönkkönen oli hiljainen taiteilija, joka...

01.07.2023

ja ihmisruumiin tarkastelu ovat kantavia teemoja useissa Rönkkösen teoksissa. 📷: Jari Sorjonen/Rauman taidemuseo #pride #prideweek #veijorönkkönen #itetaide #outsiderart #artbrut #contemporaryart #valokuvataide #photography #lintujakala #fishandfowl #raumantaidemuseo
Lue uutinen