Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

SuomiAreena: Maaseudun mielikuvien murskaajat – onko kupla kaupunkien ja maaseudun välillä...

26.06.2023

haaveilee väljemmästä elämästä ja haluaa keskittämiselle jarrua. Mistä löytyy luomutiloja, kansallispuistoja, lavatansseja, joogaretriittejä, ITE-taidetta, etätyöläisiä ja erilaisia suomalaisia? Maaseudulta. Jatkuuko pandemian jälkeinen landemia? Onko maaseudun suunta kosto ja
Lue uutinen

🌿 JUHANNUKSEN MENOVINKKI 🌿 📣 Edesmenneen raahelaisen taiteilija Matti Lepistön Veistospuisto...

26.06.2023

tekemästään taiteesta. 👋 Kerrothan eteenpäin tästä mahdollisuudesta viettää kesäpäivää taiteen parissa. 💛 Lämpimästi tervetuloa! Matti Lepistön Veistospuisto Mansikkakarintie 200, 92140 Raahe #taide #kesä2022 #visitraahe Visit Raahe #itetaide #veistospuisto #taidepuisto
Lue uutinen

Alpo Koivumäen lähimmät ystävät muistelevat taiteilijaa - Ite-taide

26.06.2023

Maaseudun Sivistysliitto valitsi Vuoden 2023 ITE taiteilijaksi Alpo Koivumäen. Tammikuisessa tiedotteessa sanottiin, että Koivumäki on ITE taiteen kentällä jo suoranainen klassikko ja hänen taiteensa tunnetaan myös ulkomailla. Uutisen tullessa Alpo oli sairaalassa saamassa
Lue uutinen

Talkoohenkisillä on mahdollisuus kesän aikana osallistua Alpo Koivumäen postuumisti toteutettavaan...

26.06.2023

ennätti sairasvuoteellaan tehdä veistoksen suunnitelman ja antoi ohjeet sen toteuttamiseen. Talkooporukkaa johtaa Alpon tehtävään valmentama ITE taiteilija Tuomo Rantanen. Veistos paljastetaan Alpon savannilla lauantaina 26.8.2023 vietettävässä "Alpon näköösessä iltapäivässä"
Lue uutinen

TERVETULOA SUKEVALLE Urpo Huotari, Paltamo. Kokenut veistäjä, Karhufestivaalikilpailija sekä SM...

26.06.2023

TERVETULOA SUKEVALLE Urpo Huotari, Paltamo. Kokenut veistäjä, Karhufestivaalikilpailija sekä SM kolmonen Suomussalmelta parin vuoden takaa.
Lue uutinen