Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Ympäristöestetiikan tulevaisuus & esteettinen ympäristösivistys : elämäni esteetikkona...

21.06.2023

Ympäristöestetiikan tulevaisuus & esteettinen ympäristösivistys : elämäni esteetikkona https://t.co/uFwBcKYOz7
Lue uutinen

SuomiAreenassa lähestymme kolmen tilaisuuden kautta tärkeää tavoitetta; miten saamme luotua...

21.06.2023

paneelissa haastetaan nykyisen jarjestelman toimivuutta Tilaisuudet järjestävät: Silta Valmennusyhdistys ry, Valo Valmennusyhdistys, Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO, Rauman Kaupunki, Ohjaamo Pori, Porin kaupunki City of Pori, Maaseudun Sivistysliitto ja
Lue uutinen

SuomiAreenassa lähestymme kolmen tilaisuuden kautta tärkeää tavoitetta; miten saamme luotua...

21.06.2023

suomiareenan paneelissa haastetaan nykyisen jarjestelman toimivuutta Tilaisuudet järjestävät: Silta Valmennusyhdistys RY , Valo Valmennusyhdistys , Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO, Rauman Kaupunki, Ohjaamo Pori, Porin kaupunki, Maaseudun Sivistysliitto ja
Lue uutinen

"Have you ever seen a bear in Ilomantsi?" Oletko koskaan nähnyt karhua Ilomantsissa, on monen...

21.06.2023

Karhufestivaali, ja nämä yhdeksän aiemman vuoden tuotokset roudataan aina kesän ajaksi päätien varteen ja liikkeiden pihoihin paikallisten ja turistien iloksi. Viime vuoden teemana oli veistää puusta karhuja, jotka toimivat samalla istuimena. Näillä karhupenkeillä voi hetken
Lue uutinen

Kaipaatko hyvää juhannuslukemista? Suomen Estetiikan Seuran julkaisema emeritusprofessori Yrjö...

21.06.2023

Kaipaatko hyvää juhannuslukemista? Suomen Estetiikan Seuran julkaisema emeritusprofessori Yrjö Sepänmaan teos Ympäristöestetiikan tulevaisuus & Esteettinen ympäristösivistys: Elämäni esteetikkona on nyt avoimesti luettavissa Heldassa: https://t.co/syr5L8o99B
Lue uutinen