Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Vegvisir Loitsu ja Yrtti Alusta💚 Materiaali Loimukoivua, symboli polttokaiverrettu pintaan💚🔥...

10.06.2023

Loitsu ja Yrtti Alusta💚 Materiaali Loimukoivua, symboli polttokaiverrettu pintaan💚🔥 TILATKAA OMANNE! #vegvisir #pakanataide #pakana #heathen #green #viikinkiaika #symbol #vikingart #viking #viikinki #shamaani #itetaide #kierrätystaide #taide #suomi #finland #igersfinland
Lue uutinen

Tänään Ennin taitelijakodilla paljon pörinää.#päijätmotoristit #padasjoki #itetaide

10.06.2023

Tänään Ennin taitelijakodilla paljon pörinää.#päijätmotoristit #padasjoki #itetaide
Lue uutinen

🤩 Nappaa tästä näyttelyvinkki Raumalle: Rauman taidemuseo esittelee kesänäyttelyssään taidetta ja...

10.06.2023

kesänäyttelyssään taidetta ja luovuutta, joka ei mahdu valmiisiin kategorioihin. 🐦 Lintu ja kala! näyttelyssä nostetaan esiin niin nykykansantaiteen klassikkoja kuin uusia lupauksiakin. Mukana on myös elokuvantekijöitä. 🐟 Näyttely esittelee ihmisen, joka luo parempia
Lue uutinen

Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto jakoi 570 000 euroa apurahoja - katso tästä koko lista

10.06.2023

ITE taiteilija Risto Tauriainen (Risto Rauhamäki), Tervola, taiteellisen työskentelyn kuluihin, Yleisrahastosta 2 500 euroa. Sirkustaiteilijat Sirje Tolonen ja Saana Tolonen , ja tanssitaiteilija Riikka Tolonen , Ylitornio, Sisko kollektiivin uuden teoksen toteuttamiseen
Lue uutinen

Porilainen saa oman julkaisun. Ullakaisa Kaarlelan kirjontatöitä Kansallismuseon Kesytön taide...

09.06.2023

. Ullakaisa Kaarlelan kirjontatöitä Kansallismuseon Kesytön taide näyttelyssä 1. Sammon ryöstö 2. Aino hukuttautuu 3. Pohjan akka #itetaide #ullakaisakaarlela #kesytöntaide #kansallismuseo #nationalmuseumoffinland #kalevala #pohjanakka #sammonryöstö #kirjonta #kirjontatyö
Lue uutinen