Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Tässä ne syntyvät #mattisalmelaart #ite #itetaide

27.05.2023

Tässä ne syntyvät #mattisalmelaart #ite #itetaide
Lue uutinen

"Ahdinko", 5/2023 Akvarelli 210 X 297 mm #myart #akvarelli #vesivärimaalaus #oldcar #fordcortina...

27.05.2023

"Ahdinko", 5/2023 Akvarelli 210 X 297 mm #myart #akvarelli #vesivärimaalaus #oldcar #fordcortina #painting #itseoppinuttaiteilija #itetaide #taideharrastus
Lue uutinen

Vihdoinkin tuli tehtyä pirttiin oma SEER/SHAMAANI alttari! 🔥💀 #viikinki #viking #vikingart #seer...

26.05.2023

Vihdoinkin tuli tehtyä pirttiin oma SEER/SHAMAANI alttari! 🔥💀 #viikinki #viking #vikingart #seer #shaman #shamaani #mythology #alttari #oldgods #odin #thor #freya #baldur #itetaide #powerful #innerpeace #blacksalt #bones #skull #homesweethome #art #suomi #finland #igersfinland
Lue uutinen

Kontiolahden Kotiseutukeskukselle saatiin pitkät pätkät pistoaitaa valmiiksi, kiitos ahkerien...

26.05.2023

!💪 Voiko perinneaidalle olla osuvampaa paikkaa kuin kaunis Kotiseutukeskuksen ympäristö🤩 Yhteistyössä Kontiolahden kunta, Kontiolahti-seura ry, Maaseudun Sivistysliitto, Joensuun seudun Leader #perinneaita #perinnemaisema #talkoot #kontiolahti #ympäristötyöt #ympäristöperinne
Lue uutinen

Päijänne Foorumi: Visio kestävästä biotaloudesta 💙 Su 9.7. klo 12 💙 Ruusupuisto & stream...

26.05.2023

Suomen yliopistosta, elinvoimajohtaja Päivi Nerg MTK:stä, Suomen yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sekä tutkija Susanna Myllylä Maaseudun sivistysliitosta. 💙 Tähän paneeliin ja kaikkiin muihin puheohjelmamme tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Paneeleita voi seurata myös
Lue uutinen