Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Galleria #facebookgallery #art#sarimorsky1 #sarimörskyart #zara#horseart #sisustusideat #uniikki...

03.05.2023

Galleria #facebookgallery #art#sarimorsky1 #sarimörskyart #zara#horseart #sisustusideat #uniikki #uniquegifts #uniqueart #itetaide #outsiderart #photographer #photoart #taidejuliste #posters #colourfulart #instaart #suomalainentaide #värikäskoti #väriäelämään #hippie #galleria #
Lue uutinen

Kiikkakarhu keikkuu Parppeinvaaran Runokylässä

03.05.2023

Karhufestivaalilla. Nyt se matkasi Karhumetsästä Parppeinvaaralle torstaina 27. huhtikuuta Ilomantsissa pidetyssä Raittikarhut tempauksessa. Nyt Runokylään kuljetetut karhupatsaat ja jo pari aiempaa siellä ollutta sijoittuvat Runonlaulajan Pirtin ja Mateli Kuivalattaren aitan
Lue uutinen

Rauman taidemuseon kesänäyttelyn taiteilijalista julki: mukana iso joukko kansan ja...

02.05.2023

nykykansantaiteen klassikkoja että nykytaiteen uusia lupauksia. Näyttelyn taiteilijoista Kuvataideakatemiasta vastikään valmistuneita kuvanveistäjiä ovat Veera Kopsala ja Jussi Nykänen. Nuorta polvea edustavat myös Aino Laiho ja Olga Green. Näyttelyn muita taiteilijoita ovat
Lue uutinen

Tää mun ”scifi sarja” pääsee pian näyttelyyn, josta lisää infoa ihan tässä lähiaikoina...

02.05.2023

Tää mun ”scifi-sarja” pääsee pian näyttelyyn, josta lisää infoa ihan tässä lähiaikoina. #mattisalmelaart #ite #itetaide
Lue uutinen

Taivas lyö tulta / yläpuolellamme Toinen kuva, jossa erottuu paremmin nuo värit. Muokattu hitusen...

02.05.2023

Taivas lyö tulta / yläpuolellamme Toinen kuva, jossa erottuu paremmin nuo värit. Muokattu hitusen (rakennetta korostettu ja kontrastia). Joku pienikokoinen ihminen antamassa skaalaa, että minkä kokoinen tuo on. #itetaide #suomitaide #kovaaajoa
Lue uutinen