Tiedote
Hylätty koulu turvalliseksi taiteella Limingan Rantakylässä – Tää on mulle tärkee
ke syysk. 22 11:28:00 2021
Limingan Rantakylä haluaa vuonna 2017 lakkautetusta koulusta jälleen kylän sydämen ja turvallisen paikan yhteisölle. Maaseudun Sivistysliiton Tää on mulle tärkee -projektissa hylätyn koulun ikkunoihin ripustetaan Limingan taidekoulun opiskelijoiden tekemiä teoksia.
Maaseudun Sivistysliitto kysyi jo juuriltaan lähteneiltä pohjoispohjalaisilta nuorilta heille tärkeitä kotiseudun kohteita syksyllä 2020. Haussa olivat lapsuus- ja kouluajan luontokohteet ja kulttuuriympäristöt, joiden toivottiin säilyvän jatkossakin.
Kyselyssä valikoitui esiin kymmenen kohdetta eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata, ja Limingan Rantakylän koulu on niistä yksi.
Surullisesta turvalliseksi
Entisen kyläkoulunsa esille nostanut Vilma Ylilauri toivoo, että taiteen avulla ilkivaltaa kokeneesta ja jopa vaaralliseksi koetusta Rantakylän rakennuksesta saataisiin turvallinen ympäristö.
”Koulun lakkautus meni rumasti, ja rakennus jätettiin oman onnensa nojaan ilman lämmitystä ja sähköä. Rakkaasta koulusta keskellä kylää tuli surullinen näky ja pelottavakin paikka”, Ylilauri kertoo.
Hänen mukaansa koulun menetys sai koko kylän lamaannuksen valtaan.
”Toivon, että paikan arvo ja merkitys kyläläisille tunnustettaisiin ja kyläläiset saisivat kylän sydämen takaisin. Kaikkea menetettyä ei pysty palauttamaan, mutta koulun ympäristö sopisi yhteisölliseen käyttöön, esimerkiksi viher- tai puistoalueeksi. Kylällä asuu paljon lapsiperheitä, ja kyläympäristö on näillä seuduilla merkittävä virkistysalue”, kertoo nykyään Helsingin yliopistossa metsätieteitä opiskeleva Ylilauri.
Taiteen pohjana tarinat
Limingan Rantakylän Tää on mulle tärkee -taideprojektin avajaiset ovat koulun pihapiirissä torstaina 30.9. kello 15–18. Paikalle voi tulla tutustumaan jo sitä ennen maanantaina ja tiistaina 27.–28.9. klo 9.30–11.40 ja 13–14.30, jolloin Limingan taidekoulun oppilaat ovat paikan päällä maalaamassa teoksia.
Projektikoordinaattori Satu Himanen Maaseudun Sivistysliitosta kertoo, että ripustettavat taideteokset tehdään vanerilevyille, ja niillä suojataan koulun ikkunat, ettei laseja enempää rikottaisi.
Taidekoulun oppilaat tekevät maalauksia ja myös muita taideteoksia niiden tarinoiden perusteella, joita Rantakylän entiset oppilaat ja muut kyläläiset ovat heille tarinaillassa koulusta kertoneet. Aiheissa korostuu muun muassa koululaisten vahva suhde ympäröivään luontoon.
Tavoite elävä yhteys kotiseutuun
Satu Himasen mukaan Tää on mulle tärkee -hankkeella halutaan pitää jo muualle muuttaneiden nuorten yhteys kotiseutuun elävänä.
”Pohjois-Pohjanmaa on nuorten maakunta, mutta haasteena on, että nuoriso joutuu lähtemään muualle opiskelemaan ja aika harva palaa tänne. Nyt projektissa olemme hakeneet uusia tapoja, miten nuoret pääsevät vaikuttamaan kotiseutunsa asioihin.”
Varsinaisesta paluumuuttohankkeesta ei Himasen mukaan ole kysymys, vaan yleensä kotiseutuyhteyden pitämisestä tiiviimmin ja pidempään yllä.
”Sekin on hienoa, että nuori puhuu kotikunnastaan ylpeästi.”
Frisbeeradasta nuorisoseurantaloon
Rantakylän koulun Tää on mulle tärkee -projektissa ovat mukana Maaseudun Sivistysliiton osallisuus-, taide-, ja ympäristötiimit sekä Limingan taidekoulu.
Tää on mulle tärkee -hankkeen muut kohteet Pohjois-Pohjanmaalla ovat: Sievin frisbeegolfrata, Ylivieskan Kasarmin alue, Kellon nuorisoseurantalo ja nuorten illat, Kellon Kiviniemen satama, Raahen Kylmäniemen uimaranta, Vaalan Pelson Lumotun hallan maa, Siikajoen Luohuan koulu, Iin Oijärven vetouistelukisa sekä Turvakonalusen laavu Taivalkoskella.
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Satu Himanen, MSL, 040 619 4129, satu.himanen@msl.fi
Tää on mulle tärkee -hanke: www.msl.fi/tomt
Kuvatiedot:
Limingan Rantakylän koulusta halutaan tehdä ehyt kylän sydän. Kuva: Heli Kallio-Kauppinen, MSL
Tiedotteet
07.11.2024
Veistoksia, installaatioita ja ääniteos tulossa Sanginkonnun taiderasteille Ouluun
31.10.2024
Valojuhlassa 17.11. Oulun Sanginjoella muistellaan alueen historiaa ja juhlitaan tulevaa Sanginkonnun taiderastien verkostoa sekä Sanginjoen Nuorisoseuraa
06.09.2024
Ympäristötaiteilijoiden toinen haku Sanginkonnun taiderasteille Ouluun alkaa - teokset osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa
27.06.2024
Taiteilijoita valittiin Sanginkonnun taiderasteille Ouluun
29.05.2024
Uudenmaan ITE-taidetta esittelevä kirja päättää laajan teossarjan sekä koko Suomen kattaneen kartoitustyön