Tiedote

Iloinen päätöksenteko 2022 -teemavuosi puolessa välissä: kuntien ilopilkut luovat ympärilleen hyvää

ti 14. kesäkuuta 2022 09.00.00

Iloinen päätöksenteko 2022, Maaseudun Sivistysliiton teemavuosi, käynnistyi tarpeesta ohjata päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, ihmisyyttä arvostavaan, ymmärtävään ja vastuullisempaan suuntaan. Teemavuoden tavoitteena on myös houkutella uusia ja nuoria toimijoita yhteisten asioiden hoitoon ja vastuunkantoon. 

Iloisen päätöksenteon teemavuoden ensimmäisellä puoliskolla on esitelty hyviä päätöksenteon kokemuksia ja onnistuneita projekteja eri puolilta Suomea. Olemme järjestäneet ”nuijaparlamentteja” eli keskustelutilaisuuksia, joissa päätöksentekijät ovat voineet vaihtaa onnistumisen kokemuksiaan ja kannustaa toisiaan. Kampanjan symbolit, puheenjohtajan nuijat, lähetettiin Suomen jokaiseen kuntaan ja kaupunkiin. 

Ilmianna teidän kunnan ilopilkku! -kampanjan tulokset 

Yksi keskeinen osa teemavuottamme oli kampanja, jossa pyysimme tekemään ilmiantoja kuntien ilopilkuista. Saimme kymmeniä ilmiantoja, joissa oli toinen toistaan positiivisempia kommentteja eri alojen toimijoista. Erityisen iloisia olemmekin siitä, että ilmiantoja tuli niin paljon. Se tekee näkyväksi sen, kuinka paljon meillä on näitä paikallisia pelinrakentajia, jotka pystyvät ja haluavat toimia yli puoluerajojen ja toisiaan kunnioittavasti. 

Eniten ilmiantoja sai Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala. Palautteissa kerrottiin mm. hänen positiivisesta ja yhteistyökykyisestä työotteestaan, henkilöstöläheisyydestä ja huumorintajusta. Kunnanjohtajan kerrottiin olevan aidosti kiinnostunut kuntalaisten asioista ja tuovan kehittävällä toiminnallaan hienoa näkyvyyttä koko kunnalle ja kuntalaisille.  

”On suorastaan liikuttavan hienoa kuulla tällaisia kommentteja. Hektisessä työssä ja arjessa saa harvoin palautetta mistään”, kertoo Reijo Siltala. ”Olen todella kiitollinen ja otettu kaikista kommenteista.” 

Reijon mukaan palautteista heijastuu Janakkalan kunnan äskettäin tekemä strategiatyö, jossa korostui kuntalaisten yhteistyö, toisten tukeminen, valoisuus ja usko tulevaisuuteen. Myös nuoret olivat aktiivisesti mukana strategian työstämisessä. 

”Strategiamme kulmakivet – yhteisöllisyys, elinvoimaisuus ja turvallisuus – ohjaavat toimintaamme ja tämä palkinto on osoitus siitä, että olemme yhdessä koko kunnan voimin sisäistäneet voimavaramme”, kiteyttää Siltala. 

Kampanjan voittajalle Maaseudun Sivistysliitto myöntää lahjakortin, joka käytetään ehdotuksen mukaisesti kunnan nuorisotyön hyväksi. 

Lämpimät onnittelut Reijolle ja Janakkalan kunnalle! 

Kiitos myös kaikille ilmiantajille – hienoa, että halusitte tuoda hyvän esiin. 

Iloisen päätöksenteon teemavuosi jatkuu syksyllä - tuemme rakentavaa vuoropuhelua ja järjestämme alueellisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea. Jos sinulla on joku idea, mistä pitäisi puhua, niin ota ihmeessä yhteyttä! 

Lisätietoa 

Maaseudun Sivistysliitto
Virpi Harilahti-Juola, kehittämispäällikkö, p. 040 678 1968, virpi.harilahti-juola@msl.fi
Pauliina Maukonen, tutkimuskoordinaattori, p. 050 573 5353, pauliina.maukonen@msl.fi