Tiedote

Ilomantsin karhuveistokisaan voidaan ottaa yleisöä – ohjeita noudattaen

ke heinäk. 01 14:23:00 2020

Elokuun 13.–14. järjestettävän Karhufestivaalin karhunveistokilpailu pidetään Ilomantsissa Kansallistalon ja Katri Vala Kulttuurikeskuksen maastossa. Veistäjiä on myös Karhuareenalla. Kisaan osallistuu 25 veistäjää, joista monilla on työparinaan avustaja. Karhufestivaalin teema on Vapaa tyyli / Freestyle. Edellisiin vuosiin verrattuna kisassa ei ole mitään rajoituksia laitteiden käytön tai veistosten pintakäsittelyn suhteen.

Koronavuonna keskitymme kisan välittämiseen netissä. Helpoimmin viikonlopun ”lähetykseen” pääsee käsiksi Karhufestivaalin kotisivuilta www.karhufestivaali.fi. Myös festivaalin ja veistokisan ennakkotunnelmia voi seurata netissä koko viikon ajan.

Yleisöä tapahtumaan otetaan koronarajoitusten mukaisesti, noudattaen valtioneuvoston ohjeita. Veistoalueella on kaksi lohkoa, joten nykyisten ohjeiden mukaan voi yleisöä olla samaan aikaan paikalla tuhat ihmistä. Koska yleisö vaihtuu kisan aikana, varovainen arviomme on, että tapahtumaan tulee paikan päälle kolmisen tuhatta ihmistä. Varsinaista yleisötavoitetta meillä ei ole. Panostamme myös järjestyksenvalvontaan siten että ihmisten välimatkat pysyvät riittävinä veistoalueella. Meille on tärkeää veistäjien, yleisön ja oman henkilökuntamme turvallisuus.

Mikäli koronatilanne muuttuu, toteutamme tapahtumaa sen mukaisesti.

Kansallistalon pihapiirissä toimii karhulava ja studio, jonka kautta välitämme nettiin kisatunnelmia ja haastatteluja sekä karhunveiston edistymistä. Voimme ottaa myös jonkin verran yleisöä palvelevia yrittäjiä tarjoamaan omia tuotteitaan Kansallistalon alueelle.  

Ilomantsissa 1.7.2020
Timo Reko
Karhufestivaalin johtaja
puh. 050 322 6798
timo.reko@msl.fi