Tiedote
ITE Saimaalla -kirja esittelee eteläsavolaisia ITE-taiteilijoita
pe marrask. 30 09:05:00 2018
Juuri ilmestynyt ITE Saimaalla -kirja on läpileikkaus Etelä-Savon nykykansantaiteesta. Kirjan artikkelit ja rikas kuvitus nostavat esiin sen, miten alueen kansanluovuudessa korostuu puun käytön taituruus.
KIRJAN JULKISTAMISTILAISUUS
Lehdistö on tervetullut ITE Saimaalla -kirjan julkistamistilaisuuteen Punkaharjulle.
Aika: lauantai 1.12.2018 klo 12-14
Paikka: Punkaharjun vanha asema, Finlandiantie 58, Suomen Metsämuseo Luston naapurissa
- Kirjan ja taiteilijoiden esittely
- ITE Saimaalla -hankkeen ja toimijoiden esittäytyminen, keskustelua
- Juvalaisen ITE-taiteilija Timo Teittisen pop up -veistosnäyttely
- Mitä hankkeen jälkeen? – Taiteilijoiden toiveita ja verkottumista
- Joulupuurotarjoilu
TIEDOTE 1.12.2018 KLO 12
Maaseudun Sivistysliiton vuosina 2016–2017 toteuttaman ITE Saimaalla -kartoitushankkeen aikana etsittiin ja haastateltiin Etelä-Savon itseoppineita nykykansantaiteilijoita eli ITE-taiteilijoita.
Työn tuloksia on tuotu esiin tänä vuonna ITE Saimaalla -esittelyhankkeen myötä. Punkaharjulla Metsämuseo Lustossa on parhaillaan puuteemaan keskittyvä kansanluovuutta ja ITE-taidetta esittelevä näyttely ITE puusta. Pihapiirikartan avulla Etelä-Savon asukkaat ja matkailijat ovat päässeet tutustumaan kansantaiteilijoiden itsensä esittelemiin kulttuurikohteisiin.
Kartoitus- ja esittelyhankkeiden toteutusta ovat rahoittaneet Piällysmies ry ja Rajupusu Leader ry Euroopan maaseuturahastosta.
ITE Saimaalla -kirja on ilmestynyt
Nyt julkaistavaan ITE Saimaalla -kirjaan on koottu taiteilijaesittelyjä hankkeessa haastatelluista henkilöistä. Lisäksi valotetaan ITE-taiteen 20-vuotista kartoitushistoriaa ja pohditaan visuaalisen nykykansantaiteen tulevaisuuden näkymiä ja suojelua sekä suhdetta yhtenäiskulttuuriin.
Maakunnallisille nykykansantaiteen hankkeille esitetään usein kysymys siitä, mikä on juuri kyseessä olevalle alueelle tyypillistä ITE-taidetta? Etelä-Savossa vastaus näyttää olevan puu. Puunveisto vaihtelevilla välineillä ja puun käyttö muodossa tai toisessa teoksen tai taideympäristön materiaalina on yleistä Etelä-Savon alueella.
Toki mukaan mahtuu myös poikkeuksia tästä säännöstä, kuten kirjan taiteilijaesittelyt kertovat. Yksi yhteinen piirre kaikille kartoituksessa löydetyille tekijöille on jatkuva kehittymisen halu. Oman taiteellisen työskentelyn sekä taidollinen että henkinen kehittäminen ovat mielenkiinnon ylläpitävä voima.
Missä on naisten tekemä ITE-taide?
Useimmat ITE-taiteen kirjoissa ja näyttelyissä esitellyt taiteilijat ovat miehiä. Kautta kartoitushistorian onkin kyselty, missä on naisten tekemä ITE-taide? Onko se vaikeammin löydettävissä, koska se sijaitsee oman kodin seinien sisällä esimerkiksi käsitöiden muodossa eikä kaikkien nähtävillä pihapiirissä?
Etelä-Savosta löytyy muutamia mahtavia naispuolisia ITE-taiteilijoita, mutta myös hyvin monen miestaiteilijan tukena on vaimo tai elämänkumppani antamassa oman korvaamattoman panoksensa luomistyön taustaksi. ITE Saimaalla -kirjassa on pyritty tuomaan esille myös näiden tärkeiden taustavaikuttajien työpanos.
Lataa kirja kotisivultamme
ITE Saimaalla -kirjan pdf:n voit ladata tästä.
Pop-up -näyttely
Kirjan julkaisuun liittyvä Timo Teittisen puuveistosten pop-up -näyttely on esillä yleisölle Punkaharjun vanhalla asemalla Metsämuseo Luston naapurissa lauantaina 1.12.2018.
Joulupuun päivä Lustossa
Suomen Metsämuseo Lustossa vietetään 1.12. suosittua Joulupuun päivä -tapahtumaa. Tapahtumalipulla pääsee Joulutorille ja tutustumaan Luston näyttelyihin, mm. ITE puusta -näyttelyyn.
__________________________________________________________________________________________________
ITE Saimaalla
Toimittaja: Minna Tuuva
Toimituskunta: Minna Tuuva, Kimmo Heikkilä, Raija Kallioinen
Kirjoittajat: Kimmo Heikkilä, Kiti Häkkinen, Raija Kallioinen, Reetta Karhunkorva, Seppo Knuuttila, Erkki Pirtola ja Minna Tuuva
Ulkoasu: Kimmo Heikkilä
ISBN 9789523011618
Sivumäärä: 112
Koko: 230 x 300 mm
Sidos: lankanidottu
Kieli: suomi
YKL: 71 ja 70.3
Kustantaja: Maahenki Oy, 2018
Kirjan tilaukset kustantamon verkkokaupasta
Tiedotteet
20.02.2021
Lumesta Pohjois-Karjalan 300-juhlatunnus ja ENO-verkkokoululle lahjoitus metsän hyväksi
16.04.2020
Vuoden 2020 ITE-taiteilijan Paula Huhtasen näyttely Ilomantsissa kesällä 2020. Lempeyttä ja leikkiä synkkään aikaan.
16.04.2020
Vuoden 2020 ITE-taiteilijan Paula Huhtasen näyttely Ilomantsissa kesällä 2020. Lempeyttä ja leikkiä synkkään aikaan.
08.04.2020
Karhufestivaalin 2020 valmistelujen tilannetiedote (8.4.2020)
08.04.2020
Karhufestivaalin 2020 valmistelujen tilannetiedote (8.4.2020)