Tiedote
ITE-taiteen kartoitukset käynnistyvät Pohjois-Savon uusilla alueilla
pe maalisk. 04 07:16:00 2022
Pohjoissavolaisen ITE-taiteen kartoitustyö suuntaa tänä keväänä ja kesänä maakunnan etelä- ja länsiosiin sekä Sisä-Savon alueelle. Haussa ovat itseoppineet nykykansantaiteilijat, ITE-taiteilijat, joiden työtä Maaseudun Sivistysliiton hanke tallentaa ja tekee tunnetuksi.
Viime vuoden alussa käynnistyneessä ITE Pohjois-Savossa hankkeessa on edetty suunnitelmien mukaan. ”Keväällä 2021 alkanut ITE-taiteilijoiden etsintäkuulutuskampanja tuotti meille jo hyvän pohjan kartoitustyölle, jota tehtiin viime kesän aikana Ylä-Savon ja itäisen Pohjois-Savon alueilla. Kartoittajamme kohtasivat kolmen kuukauden aikana 34 ITE-taiteilijaa, joista meillä on nyt hyvät kuva- ja tekstimateriaalit”, kertoo hankekoordinaattori Riitta Kärkkäinen.
Tämän vuoden osalta tavoitteena on löytää lisää omaperäisiä ja itseoppineita taiteilijoita, mutta samalla halutaan tuoda esille myös kiinnostavia, paikallisia ilmiöitä ja kohteita. ”Yhteisöllinen ja osallistava toiminta voi olla esimerkiksi ITE-ympäristötaiteen tekemistä yhdessä. Tällaiset ITE-hengessä toteutetut taideympäristöt ovatkin nousseet viime vuosina monilla paikkakunnilla suosituiksi vierailukohteiksi”, sanoo Kärkkäinen.
Kenttätyöhön tarttuu Irene Pakkanen. Käytännössä hänen työnsä on ITE-taiteilijoiden kartoittamista ja heidän työnsä dokumentointia. ”Tekevät kädet ja luova mieli ovat kutkuttava yhdistelmä, jonka parissa saan ilokseni viettää tämän kevään ja kesän. Pohjois-Savossa on tunnettuja ITE-taitelijoita. Osa tekijöistä tunnetaan lähipiirissä, mutta heidän töistään on ilo kertoa laajemmallekin yleisölle. Kenttätyössä tullee vastaan myös tekijöitä, jotka eivät ole juuri töistään hiiskuneet”, Pakkanen sanoo.
ITE-taiteilijat luovat teoksiaan usein kotona tai omassa ympäristössään. Jotkut heistä ovat rakentaneet ympärilleen kokonaisen maailman, oman Onnelansa, kuten vuoden ITE-taiteilija, lapinlahtelainen Romuprinsessa Marjut Kauppinen. Kauppisen ja toisen ITE-taiteilijan, kaavilaisen Löpöpunkki Joona Hammin töitä on tulevana kesänä esillä Kuopion korttelimuseossa.
”Etuliite ITE syntyy sanoista itse tehty elämä, mikä avautuu moneen suuntaan. ITE-taide voi merkitä käännekohtaa tekijän elämässä. Yhtä lailla se voi olla pitkäaikaista materiaalien ja tekniikoiden opettelua ja harjoittamista tai luovuuden ilotulitusta, joka ei rajoitu pelkästään teoksiin vaan rönsyilee kotiin, pihaan, puutarhaan”, Pakkanen pohtii.
Maaliskuusta toukokuun loppuun kestävä kenttätyö päättää ITE Pohjois-Savossa -hankkeen kartoitustyön. Makupaloja kenttätyöstä on luvassa MSL:n sivuilla ja somekanavilla. Laajemmin pohjoissavolaista ITE-taidetta ja -taiteilijoita esitellään lokakuussa ilmestyvässä Maaseudun Sivistysliiton julkaisussa.
Lisätietoja:
Riitta Kärkkäinen, riitta.karkkainen@msl.fi, p. 040 655 2330
Irene Pakkanen, irene.pakkanen@msl.fi, p. 050 339 9833
ITE Pohjois-Savossa – omaehtoinen luovuus matkailun voimavaraksi
Maaseudun Sivistysliitto on tehnyt suomalaisen nykykansantaiteen eli ITE-taiteen kartoitus- ja esittelytyötä vuodesta 1998 alkaen edeten läpi Suomen maakunnittain. Näin pitkäjänteinen ja systemaattinen toiminta aikalaiskansantaiteen parissa on kansainvälisestikin ainutlaatuista.
Pohjoissavolaisen ITE-taiteen esiin nostamiseen MSL keskittyy vuosina 2021–2022 hankkeessa, jota Pohjois-Savon ELY-keskus rahoittaa Manner-Suomen maaseutuohjelmasta. Hanke tähtää tiedon keruun lisäksi myös siihen, että ITE-taiteen piiristä löydettäisiin kohteita ja voimavaroja maaseudun kulttuurimatkailuun.
Maaseudun Sivistysliitosta hankkeessa työskentelee Kärkkäisen lisäksi ITE-asiantuntijana kulttuurituottaja Raija Kallioinen, joka on ollut mukana ITE-taiteen esiin nostamisessa ilmiön liikkeelle lähdöstä saakka. Hanketta johtaa MSL:n kulttuurijohtaja Helka Ketonen.
LINKKEJÄ
ITE Pohjois-Savossa -hanke MSL:n kotisivulla
Tietoa ITE-taiteesta
Seuraa taiteilijalöytöjen etenemistä Facebookissa
YHTEYSTIEDOT
Hankekoordinaattori
Riitta Kärkkäinen, puh. 040 655 2330, riitta.karkkainen@msl.fi
Maaseudun Sivistysliiton kulttuuriosastossa
Raija Kallioinen, kulttuurituottaja, puh. 040 5636 876, raija.kallioinen@msl.fi
Helka Ketonen, kulttuurijohtaja, puh. 040 3577 662, helka.ketonen@msl.fi
LEHDISTÖKUVAT
Kuva 1 ITE Pohjois-Savossa hankkeen etsintäkuulutuskampanjan kuva
Kuva 2 Irene Pakkanen, kuva Irene Pakkanen
Tiedotteet
07.11.2024
Veistoksia, installaatioita ja ääniteos tulossa Sanginkonnun taiderasteille Ouluun
31.10.2024
Valojuhlassa 17.11. Oulun Sanginjoella muistellaan alueen historiaa ja juhlitaan tulevaa Sanginkonnun taiderastien verkostoa sekä Sanginjoen Nuorisoseuraa
23.08.2023
”Alpon näköönen iltapäivä” Kauhajoella 26.8.2023
12.08.2023
Joensuulainen Marika Kylmä v. 2023 Karhufestivaalin karhunveiston mestaruuskisan voittoon Ilomantsissa
08.08.2023
Kymmenes Karhufestivaali pärähtää käyntiin torstaina 10.8.2023 klo 11 Ilomantsissa