Tiedote
ITE-taiteen kartoitukset laajenevat nyt Pohjois-Savoon
to maalisk. 04 08:58:00 2021
Maaseudun Sivistysliitto kokoaa vihjeitä Pohjois-Savon omaperäisistä itseoppineista taiteentekijöistä
Millaista on pohjoissavolainen nykykansantaide? Tätä ryhtyy selvittelemään Maaseudun Sivistysliiton ITE Pohjois-Savossa -hankkeen koordinaattoriksi juuri valittu Riitta Kärkkäinen.
Maaseudun Sivistysliitto on tehnyt kansainvälisesti ainutlaatuista aikalaiskansantaiteen kartoitusta, dokumentointia ja esittelyä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Nyt ITE-taiteen etsintä alkaa Pohjois-Savossa, ja parhaillaan ovat kartoitukset käynnissä myös Satakunnassa ja Hämeessä. Kartoitushankkeisiin on saatu tukea EU:n Manner-Suomen maaseutuohjelmasta, uusimassa hankkeessa Pohjois-Savon ELY-keskuksen kautta.
Pohjois-Savon kartoitus täydentää Saimaan aluetta
Aiemmin MSL on kartoittanut lähialueilta jo Etelä-Savon sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalan alueet. Pohjois-Savosta löydettävät ITE-taiteen kohteet tulevat näin liittymään laajaan tietopohjaan. Uusia löytöjä tullaan esittelemään somessa, median välityksellä ja lopuksi kirjana. Tavoitteena hankkeessa on, että tietoa yleisölle avoimista ITE-taidekohteista saadaan tarjotuksi etenkin alueen matkailupalveluissa hyödynnettäviksi.
Kevättalven aikana levitetään kautta Pohjois-Savon ITE-taiteilijoiden etsintäkuulutuksia, joilla haetaan vinkkejä alueen omaperäisistä itseoppineista taiteentekijöistä. Kahden seuraavan kesäkauden aikana vihjeiden jäljille lähdetään haastattelemaan ja kuvaamaan taiteilijoita.
Kartoitusta koordinoi kulttuurituottaja AMK Riitta Kärkkäinen. Kärkkäinen on toiminut monipuolisissa kulttuurialan tehtävissä, toiminnanjohtajana ja yrittäjänä. Viimeiset viisi vuotta hän on työskennellyt EU-hankkeissa, joissa keskeisessä asemassa on ollut kulttuurihyvinvointi ja vapaaehtoistoiminta.
Maaseudun Sivistysliitosta hankkeessa työskentelee Kärkkäisen lisäksi ITE-asiantuntijana kulttuurituottaja Raija Kallioinen, joka on ollut mukana ITE-taiteen esiin nostamisessa ilmiön liikkeelle lähdöstä saakka. Hanketta johtaa MSL:n kulttuurijohtaja Helka Ketonen.
LINKKEJÄ
ITE Pohjois-Savossa – omaehtoinen luovuus matkailun voimavaraksi -hanke MSL:n kotisivulla
Tietoa ITE-taiteesta: www.itenet.fi
Seuraa taiteilijalöytöjen etenemistä Facebookissa
YHTEYSTIEDOT
Hankekoordinaattori
Riitta Kärkkäinen, puh. 040 655 2330, riitta.karkkainen@msl.fi
Maaseudun Sivistysliiton kulttuuriosastossa
Raija Kallioinen, kulttuurituottaja, puh. 040 5636 876, raija.kallioinen@msl.fi
Helka Ketonen, kulttuurijohtaja, puh. 040 3577 662, helka.ketonen@msl.fi
Tiedotteet
06.09.2024
Ympäristötaiteilijoiden toinen haku Sanginkonnun taiderasteille Ouluun alkaa - teokset osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa
27.06.2024
Taiteilijoita valittiin Sanginkonnun taiderasteille Ouluun
29.05.2024
Uudenmaan ITE-taidetta esittelevä kirja päättää laajan teossarjan sekä koko Suomen kattaneen kartoitustyön
27.05.2024
Vielä ehtii: Sanginkonnun taiderasteille Ouluun haetaan ympäristötaiteilijoita - teokset tulevat osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa
24.05.2024
Haikeat koulun päättäjäiset - tänä keväänä suvivirsi raikaa Sanginsuun koululla viimeistä kertaa