Tiedote

ITE teossa! -näyttely avautuu Tampereella

ke kesäk. 06 11:15:00 2018

Työväenmuseo Werstas: ITE teossa eli ITE-taiteilijoita Pirkanmaalta

8.6.2017–26.8.2018 

 

”Tekemisen vapaus. ITE-taiteilijana on semmoinen olo, että mulla on lupa tehdä.”

Maria Mattila alias Mara Balls

 

 

Työväenmuseo Werstaan kesänäyttelyssä on vallalla tekemisen meininki! ITE teossa -näyttelyssä ITE-taiteilijat ottavat totutusta poiketen aktiivisen roolin kuraattorien rinnalla. Teoskokonaisuuksien ripustus on tehty osittain ITE-taiteilijoiden kanssa yhdessä suunnitellen.


Näyttelyn kuraattorit ovat vierailleet ITE-taiteilijoiden arjen ympäristöissä ja tuoneet sieltä näyttelyyn työhuoneiden ja pihapiirien näköisiä kokonaisuuksia eli tunnelmia tekemisen keskeltä. Muun muassa Jyri Rastas sai luopua verstaansa ovesta ja Paula Huhtanen oven lisäksi myös pöydästä. Työväenmuseo Werstas näyttelypaikkana houkutti Matti Järvenpäätä valmistamaan teoksen Toveri. Maria Mattila puolestaan luo näyttelyyn elävän työhuone-installaation, jossa hän ITE-työskentelee, mutta jossa myös yleisöllä on lupa tehdä. Mattilan luoma Maravaruus muuttuu ja kehittyy ennalta arvaamattomaan suuntaan kesän kuluessa.

ITE teossa -näyttelyssä nähdään tekoja ja teoksia yhteensä 17 pirkanmaalaiselta ITE-taiteilijalta.  Valintoja yhdistää teoksiksi kiteytynyt taito, kekseliäisyys ja ahkeruus. Näyttelyn taideantia täydentävät lyhytelokuvat, joista voi nauttia näyttelyn pihakiikussa keinuen, nurmikon kutitellessa varpaita.  Dokumentointien avulla voi kurkistaa esimerkiksi viisimetrisen Mammutin mahaan tai tutustua viidelläsadalla lettupannulla päällystetyn ladon tarinaan.

ITE teossa -näyttelyn ovat kuratoineet ITE Pirkanmaalla -hanketta koordinoiva taiteen tohtori Minna Haveri ja K.H Renlundin museossa ITE-amanuenssina toimiva Elina Vuorimies yhteistyössä Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö Ulla Jaskarin kanssa.

 

Tekoja näyttelyn taustalla

ITE-taide tulee sanoista itse tehty elämä. ITE-taide on aikalaiskansantaidetta. Se on tavallisten ihmisten epätavallisen omaperäistä kuvataidetta. ITE-taide syntyy itseoppineiden taiteilijoiden tekemänä ja pääosin taidemaailman ulkopuolella. Maaseudun Sivistysliitto on etsinyt ja nostanut esille ITE-taidetta kohta parinkymmenen vuoden ajan. Nyt on meneillään Pirkanmaan kartoitus, jonka taiteilijoita ITE teossa -näyttely esittelee.  Hanketyötä rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja Pirkanmaa ELY-keskus.

Lue lisää ITE-taiteesta: www.itenet.fi ja ITE Pirkanmaalla -hankkeesta www.itepirkanmaalla.net

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan ke 20.6. ITE Pirkanmaalla hankkeen tuloksia esittelevä ITE teossa -julkaisu (11. ITE-taiteen vuosikirja), jonka on toimittanut Minna Haveri. ITE teossa -kirjan on tuottanut Maaseudun Sivistysliitto ja kustantanut Maahenki.

 

NÄYTTELYN ITE-TAITEILIJAT

Antti Ahtiainen, Sahalahti
Raimo Flink, Pirkkala                                                                          
Aira Heikkilä, Ruovesi                              
Paula Huhtanen, Nokia
Martti Hömppi, Siuro        
Seppo Inkinen, Tampere   
Vilho Juusela, Orivesi                              
Matti Järvenpää, Kyröskoski
J. Karelius, Tampere (Nekala)
Kauko Kilponen, Nokia
Juha Rikhard Käkelä, Ylöjärvi
Maria Mattila, Tampere                         
Pekka Nieminen, Sastamala
Juha Pesonen, Tampere
Tuomo Rantanen, Punkalaidun
Jyri Rastas, Tampere (Nekala)
Ida Somma, Nokia

Näyttelyssä on myös video- ja valokuvataltiointeja ITE-taiteilijoista heidän arjen ympäristöissään.

 


Lisätietoja antavat ja haastattelupyyntöihin vastaavat näyttelyn kuraattorit ja Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö:
 
Minna Haveri, ITE Pirkanmaalla -koordinaattori, p. 040 821 4217 tai minna.haveri@msl.fi
Elina Vuorimies, ITE-amanuenssi, K.H.Renlundin museo, p. 044 780 9478 tai elina.vuorimies@kokkola.fi
Ulla Jaskari, Työväenmuseo Werstaan näyttelypäällikkö, p. 050 440 1163 tai ulla.jaskari@tyovaenmuseo.fi

 

ITE teossa eli ITE-taiteilijoita Pirkanmaalta
8.6.–26.8.2018
Työväenmuseo Werstas, Mestari-sali
Väinö Linnan aukio 8, Tampere
Vapaa pääsy