Tiedote
Järvien rannoille etsitään yhdessä uusia monikäyttöisiä ratkaisuja Kymenlaaksossa – tule koko perheen Järven äärellä -tilaisuuksiin!
pe syysk. 19 15:50:00 2025
Miten järvien rantoja voisi käyttää niin, että ne palvelevat sekä ihmisiä että luontoa – vielä tulevienkin sukupolvien ajan? Tätä kysymystä pohditaan syyskuussa järjestettävissä kaikille avoimissa Järven äärellä -tilaisuuksissa, jotka kutsuvat alueen asukkaat ja mökkiläiset mukaan ideoimaan rantojen monikäyttöä Kouvolan ja Iitin alueella.
Tavoitteena on koota paikallisten kokemuksia ja näkemyksiä rantojen monikäyttösuunnitelman pohjaksi. Suunnittelu tukee luonnon monimuotoisuutta, vesien hyvää tilaa ja maisemien viihtyisyyttä sekä huomioi virkistyksen, elinkeinojen ja turvallisuuden tarpeet.
”Paikallisella tiedolla on valtava merkitys. Sen avulla voidaan kohdentaa toimet sinne, missä niistä on eniten hyötyä, ja samalla turvata arvokkaat luontokohteet ja järvien kestävä käyttö”, kertoo hankkeen asiantuntija, kyläkehittäjä Kiti Kalpio Maaseudun Sivistysliitosta. ”Kestävä käyttö tarkoittaa esimerkiksi sitä, että järveä ja sen rantoja voidaan hyödyntää virkistykseen, kalastukseen ja maisemanhoitoon tavalla, joka säilyttää alueen ja sen luonnon myös tuleville sukupolville.”
Tilaisuudet tarjoavat myös ohjelmaa koko perheelle: vesitutkiskelua lapsille, tietoa lajistosta ja vesiensuojelusta, sekä pientä purtavaa. Tilaisuuksissa on mukana myös Kymijoen vesi ja ympäristö ry.
Tilaisuudet syyskuussa 2025
- 22.9. klo 17–19, Jaalanlahden lintutorni, Jaala
- 23.9. klo 17–19, Särkkien uimaranta, Jokela
- 24.9. klo 17–19, Vennan uimaranta, Utti
Tapahtumat ovat osa valtakunnallista Kestävän kehityksen viikkoa.
Mitä monikäyttösuunnittelu tarkoittaa käytännössä?
Monikäyttösuunnittelu tukee luonnon ja vesien tilaa kohdentamalla toimet oikein ja kokoamalla eri näkökulmat yhteen, jolloin vältetään päällekkäisiä tai ristiriitaisia ratkaisuja. Maisemanhoito kulkee monesti käsi kädessä luonnon monimuotoisuuden kanssa: avoimet näkymät, mosaiikkimaiset ruovikot ja perinteinen maisema lisäävät viihtyisyyttä.
Suunnittelu auttaa sovittamaan yhteen eri lajien elinympäristövaatimukset aina ihmisestä viiksitimaliin ja viitasammakkoon. Kun suunnittelussa huomioidaan myös rantojen virkistys- ja hyötykäyttö, varmistetaan rantojen säilyminen myös tuleville sukupolville.
Paikallisuus tekee suunnitelmasta aidosti vaikuttavan, koska se huomioi järvikohtaiset erityispiirteet ja rantojen käyttäjien tarpeet. Paikallisella tiedolla on merkittävä rooli siinä, että toimet saadaan kohdistettua sinne, missä niistä on eniten hyötyä ja toisaalta saadaan turvattua arvokkaat luontokohteet. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä ja riskikohteiden tunnistaminen auttaa sopeutumaan ja varautumaan vaikutuksiin.
Monikäyttösuunnitelmat laaditaan yhdessä rantojen käyttäjien kanssa ja niissä huomioidaan:
- luonnon- ja vesiensuojelu (kosteikkolautat, vieraslajien poisto, kutupaikkojen kunnostus, kosteikkojen hoito, hoitokalastus, purojen kunnostus, pesimäpaikkojen rakennus)
- maisemanhoito (yhteinen niittokalusto, järviruo’on varastointitila ja hyötykäyttö, rantaniittyjen ja hiekkarantojen ennallistaminen ja kunnostus)
- virkistys- ja hyötykäyttö (vierasvenelaituri, pukukoppi, taukopaikka, melontareitit, retkiluistelurata, särkikalojen hyödyntäminen
- turvallisuusnäkökulmat (uimakoulu, vesiliikennemerkit, pelastusvälineistö, tulvariskien hallinta, ilmoitustaulut ja ohjeet hätätilanteiden varalle)
Kehittyvät ja monimuotoiset rannat -hankkeen avulla suunnittelun alkuun
Järven äärellä -illat ovat osa Kehittyvät ja monimuotoiset järvenrannat -hanketta, joka kokoaa yhteen rantojen käyttäjät, paikalliset yhteisöt ja asiantuntijat. Tavoitteena on tehdä yhteistyötä, joka turvaa järvien kestävän käytön ja lisää viihtyisyyttä rannoilla.
Voimme esim. koordinoida isompia niittokokonaisuuksia, joissa hyödynnetään myös niittojäte joko itse, tai sitten myymällä se. Järviruo’on hyödyntäminen järviruokopelleteiksi tai ruokosilpuksi on myös mahdollista. Lisäksi ranta-alueiden monikäyttösuunnittelun voi yhdistää kyläsuunnittelun osaksi.
Lisätietoa
Kiti Kalpio, kyläkehittäjä, Maaseudun Sivistysliitto, p. 040 625 6762, kiti.kalpio@msl.fi
Timo Reko, kehittämispäällikkö, ympäristö, Maaseudun Sivistysliitto, p. 050 322 6798, timo.reko@msl.fi
Viestintä: Merja Karjalainen, Maaseudun Sivistysliitto, p. 040 167 6887, merja.karjalainen@msl.fi
Kestävän kehityksen viikon ohjelmaa Maaseudun Sivistysliitossa
Kuvat:
kuva 1, Kosteikkolauttatalkoot Liskojärvellä Mikkelissä, kuva: Kiti Kalpio
kuva 2, Järviruokotyöpaja Kuusankosken Kettumäen kansanpuistossa, kuva: Kiti Kalpio
Tiedotteet
13.11.2025
Sanginkonnun taiderastit avautuvat kävijöille nyt myös digitaalisena karttana
10.10.2025
Sanginkontu valaisee syksyn taiteella ja yhteisöllisyydellä – tervetuloa Valorasteille ja Kuvakivi-teoksen avajaisiin
02.10.2025
Vuoden ITE-taiteilija Markku Sarastamo esittäytyy soolonäyttelyssä Raumalla
24.09.2025
Iloisia uutisia Kestävän kehityksen viikolla - Arkinuukaileva kylä 2025 on valittu!
22.09.2025
KUTSU lehdistötilaisuuteen: Vuoden ITE-taiteilija Markku Sarastamo esittäytyy soolonäyttelyssä Raumalla
