Tiedote
Karhufestivaali mukaan Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin
ma helmik. 18 10:28:00 2019

Karhufestivaali on mukana Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2019 ohjelmistossa. Tänä vuonna kulttuuriympäristöpäivien teemana on Viihteen ja taiteen tiloissa.
Karhufestivaalissa kohtaavat taide, ihmisten yhdessä viihtyminen sekä itäsuomalaisen kirkonkylän elämänpiiri ja ympäristö. Kylänraitille levittäytyvä karhunveistokilpailu ja vuosittain kasvava veistospuisto on vakiinnuttanut kävijöikseen jo monituhatpäiset joukot.
Festivaali järjestetään Ilomantsissa 15.–17.8.2019, nyt kuudetta kertaa. Festivaalin veistokilpailujen teema GoBearGo / KouKarhuKou haastaa puunveistäjät kuvaamaan tänä vuonna liikettä ja vauhtia.
Festivaalin pääjärjestäjät ovat Maaseudun Sivistysliitto alueellisine organisaatioineen ja Ilomantsin kunta.
Elokuinen Ilomantsi kutsuu vierailijoita myös ruokakulttuurin pariin. Kaksipäiväisiä Villiruokafestareita vietetään 16.–17.8.
Mistä Euroopan kulttuuriympäristöpäivissä on kyse?
Kulttuuriympäristöpäiviä (European Heritage Days) vietetään syksyisin ympäri Eurooppaa. Kaikkiaan 50 maassa noin 30 miljoonaa ihmistä osallistuu kymmeniin tuhansiin tapahtumiin.
Tavoitteena on suunnata huomiota kulttuuriympäristöön voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä sekä huomata oman lähiympäristömme arvot.
Teemaviikkoa vietetään 2.–8.9.2019. Tapahtumia voi kuitenkin järjestää pitkin vuotta. Osallistumisen muodot ovat vapaat. Yhteiseen kalenteriin voi jokainen ehdottaa tapahtumiaan.
Karhufestivaali näkyy Euroopan kulttuuriympäristöpäivien Suomen tapahtumakalenterissa sekä pian myös kansainvälisellä sivustolla www.europeanheritagedays.com.
*******
LISÄTIETOA EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVISTÄ: http://www.kulttuuriymparistomme.fi/fi-FI/Euroopan_kulttuuriymparistopaivat
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien sähköiset aineistot voi ladata täältä.
#kulttuuriympäristöpäivät #viihteenjataiteentiloissa #EHDs.
LISÄTIETOA KARHUFESTIVAALEISTA:
Festivaalin tuottaja Maarit Hämäläinen-Koljonen, maarit.hamalainen-koljonen@msl.fi, puh. 040 579 5957
Tiedotteet
05.12.2025
Maaseudun Sivistysliiton uusi hallituksen puheenjohtaja Mari Kattilakoski haluaa vahvistaa osallisuutta ja kestävyystyötä
13.11.2025
Sanginkonnun taiderastit avautuvat kävijöille nyt myös digitaalisena karttana
28.10.2025
Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa
10.10.2025
Sanginkontu valaisee syksyn taiteella ja yhteisöllisyydellä – tervetuloa Valorasteille ja Kuvakivi-teoksen avajaisiin
19.09.2025
Järvien rannoille etsitään yhdessä uusia monikäyttöisiä ratkaisuja Kymenlaaksossa – tule koko perheen Järven äärellä -tilaisuuksiin!
