Tiedote

Karhut valtasivat Ilomantsin raitin – kymmenet mesikämmenet näyttävät reitin Karhufestivaalille

ma kesäk. 28 15:13:00 2021

Karhut kaivautuivat talvipesistään ja valtasivat Ilomantsin raitin maanantaina 28.6.2021. Puiset mesikämmenet viitoittavat nyt kulkijoiden reitin Ilomantsin torilta Karhufestivaalin veistokisojen keskuksiin: Karhumetsään, Kansallistalolle ja Karhuareenalle.

Karhufestivaalin johtaja Timo Reko kertoo, että karhuja on sijoitettu reitille kymmeniä ja noin 30 metrin välein, eli kulku festivaalille on nyt hyvin havaittavissa.

”Karhut näyttävät tietä Ilomantsin kesän riemukkaimpiin paikkoihin: Kansallistalolle Ihmeiden ILO!TALO -näyttelyyn, Karhumetsään, Katri Vala Kulttuurikeskukseen sekä Karhuareenalle” Reko hyrisee.

Hänen mukaansa karhuilla halutaan myös elävöittää Ilomantsin keskustanäkymää.

”Tarkoitus on, että festivaalin karhuista muodostuva veistospuisto Tuhannen karhun maa tarjoaa elämyksiä jatkossa laajemminkin. Sen takia Karhumetsään raivataan nyt lisää tilaa veistokisaa varten”, Reko sanoo.

Karhunveiston mestaruuskisa pidetään Karhumetsässä 13.–14.8. ja pikakisa Karhuareenalla 15.8. Kilpailun tuomaristossa tänä vuonna ovat ITE-taiteilija Paula Huhtanen, taidetuottaja Heli Lukkarinen Maaseudun Sivistysliitosta, Ilomantsin kunnanhallituksen jäsen Olli Puhakka, moottorisahaveistäjä Erkki Rytkönen sekä maaseutu- ja energiayksikön päällikkö Pekka Tahvanainen Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta.

Karhufestivaali pärähtää käyntiin jo 12.8. Mestarit Mantsissa -kutsuveistolla, jossa teemana on Pohjois-Karjala 300 vuotta ja paikkana Ilomantsin keskusta.

Ihmeiden ILO!TALO on 15+1 ITE-taiteilijan ja taitajan yhteisnäyttely, joka on avoinna 1.7.–15.8. Myös Katri Vala Kulttuurikeskuksessa on koko kesän kestävät näyttelyt.

Timo Rekon mukaan Karhufestivaali toteutetaan hybriditapahtumana eli sekä paikan päällä koettuna että verkkoon välitettävänä videointina eli Karhulivenä ja Karhustudiona.

”Karhufestivaalin järjestelyissä otetaan koronatilanne huomioon, ja tarvittaessa kisa voidaan toteuttaa lohkoihin jaettuna”, Reko kertoo.

Karhufestivaalin järjestävät Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan Kulttuuriyhdistys ja Maaseudun Sivistysliitto. Yhteistyökumppaneina ovat Ilomantsin kunta, Stora Enso sekä joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä.

Lisätietoja:
Karhufestivaalin festivaalijohtaja Timo Reko, MSL, 050 3226 798, timo.reko@msl.fi

Karhufestivaalin verkkosivut

Karhufestivaalin FB-sivut

Ihmeiden ILO!TALO -verkkosivut

Katri Vala Kulttuurikeskus

Kuvatiedot:

Kuvat: Riitta Ryynänen, MSL

Kuvien sisältö:

Karhufestivaali2021_karhut raitille 1:

Ilomantsin karhut lähtivät liikkeelle talvipesästään Kansallistalolta, jossa tänä kesänä on Ihmeiden ILO!TALO eli ITE-taiteen yhteisnäyttely.

Karhufestivaali2021_karhut raitille 2:

Ilomantsin karhut lähtivät liikkeelle talvipesästään Kansallistalolta neljän miehen voimin, joista kuvassa Timo Reko (kesk.), Ibrahim Sen sekä Pertti Kettunen.

Karhufestivaali2021_karhut raitille 3

Urpo Huotarin tekemä Tervetuloa Ilomantsiin! -karhu kutsuu vaikkapa selfie-kuvaajat luokseen torille nappaamaan mukaan muistoja. Karhu on vuoden 2020 Karhufestivaalin veistosatoa.

Karhufestivaali2021_karhut raitille 4

Karhut levittäytyivät mm. Ilomantsin torille neljän miehen voimin: Timo Reko (vas.), Ibrahim Sen, Ari Hassinen sekä Pertti Kettunen.

Karhufestivaali2021_karhut raitille 5

Karhut levittäytyivät mm. Ilomantsin Kauppatielle, ja ne ovat kääntyneet menosuuntaan kohti Karhufestivaalin veistopaikkoja.

Karhufestivaali2021_karhut raitille 6

Karhut levittäytyivät Ilomantsin raitille hellepäivänä neljän miehen voimin: Timo Reko (vas.), Ari Hassinen, Ibrahim Sen sekä Pertti Kettunen.