Tiedote
Kaupunkimuotoilua syötävillä kasveilla Oulun keskustassa
ke kesäk. 15 07:00:00 2016
TUNNE+TILA on taiteilija/muotoilija Päivi Raivion paikkasidonnainen tilateos. Oulun kaupunginteatterin viereen sijoittuva teos käsittelee taiteen ja kaupunkimuotoilun keinoin julkisen tilan käyttöä avaamalla oleskelulle, pysähtymiselle, kohtaamisille ja pienimuotoisille tapahtumille vapaan tilan. Teos luo paikalle väliaikaisen identiteetin, jonka keskiössä ovat tilassa toimivat ihmiset. Teoksessa hyödynnetään syötäviä kasveja, joita maistellaan pitkin kesää ja sadonkorjuujuhlassa elokuussa.
TUNNE+TILA sijoittuu Oulun kaupunginteatterin viereen ja valmistuu kesäkuun 15.päivä. Teoksen paikka on valikoitunut eri toimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella.
Päivi Raivio kertoo teoksestaan: ”Teos koostuu eri kokoisista ja korkuisista puisista tasoista, joiden väliin tulee kasveja. Tasojen yli pääsee kävelemään pieniä siltoja pitkin. Sain teoksen idean selatessani ilmakuvia peltomaisemista: niiden eri muodot ja välissä kasvavat viheralueet tai metsät muodostavat kiinnostavia näkymiä, tiukan symmetrian ja orgaanisen muotojen yhdistelmiä.
Toivon, että kaupunkilaiset löytävät paikan omakseen ja käyttävät tilaa ja teosta. Tasot toimivat hengailu- ja pysähdyspaikkoina kasvien lomassa, joten teosta saa vapaasti käyttää. Haluan luoda tilaan väliaikaisen identiteetin teoksen avulla. Teoksen tarkoitus on olla erilainen, ihmisenkokoinen kerrostuma kaupunkirakenteessa. Kasvien kasvun myötä teos elää ja muuttuu paljon kesän ja syksyn välillä. Kun teos puretaan, kokemukset siitä kuljettavat teosta ja sen teemoja muuallekin. Kokemuksia syventää se, että teoksen voi kokea monin aistein.”
Paikalla tapahtuu!
15.6. Istutustalkoot Oulun taidemuseon kesäleiriläisten kanssa kello 10.30 alkaen
17.8. RAIMO¬-hankkeen retki: muistisairaiden ja heidän omaishoitajien moniaistillinen retki teoksen äärelle
18.8. Oulun Taiteiden Yö: Johanna Jämsä & elektro-kantele ja Päivi Raivio & ruoka-taide
TUNNE+TILA on myös osa Oulun Päivät -ohjelmaa.
Teoksen elämää ja tapahtumia voi seurata Facebookissa: https://www.facebook.com/tunnetila2016 Instagrammissa tunnuksella: #tunnetila2016
Kestävän kehityksen keskuksen (Yritetään yhdessä ry) puutarhurit hoitavat kasveja kesän ajan. Mukana menossa Oulun taidemuseon koululaisten kesäleiri, Dodo ry, Oulun kulttuuritoimijat ja Oulun kaupunki.
Taustaa
Päivi Raivio on Helsinkiläinen taiteilija/muotoilija, joka keskittyy julkisen tilan taiteeseen ja yhteisötaiteeseen. Yleisimmin hänen työnsä ovat interventioita tai osallistavia installaatioita, joiden tavoitteena on synnyttää kohtaamisia. Päivi on kiinnostunut välitilojen ja joutomaiden haltuunotoista taiteen keinoin. Hänen taustansa Dodo ry:ssä on vaikuttanut tapaan työskennellä julkisen tilan taiteen ja muotoilun projekteissa. Hän on toteuttanut kaupunkipuutarha-ajatukseen nojaavia tilateoksia mm. Vuosaaressa ja tulevana kesänä Meri Rastilassa osana Helsingin Kaupungin Lähiöprojektia.
TUNNE+TILA on osa Maaseudun Sivistysliiton Paikan tuntu -hanketta 2014-2016 ja sitä tukee Koneen Säätiö ja Keskitien Tukisäätiö.
Tunne+Tila teos on toteutettu aiemmin:
Varkaudessa 2015: http://www.paiviraivio.com/TUNNETILA2015
Raumalla 2014: http://www.paiviraivio.com/TUNNETILA2014
Lisätietoa
Päivi Raivio, taiteilija, 050 466 8312, paivi.raivio@gmail.com
Helka Ketonen, kulttuurijohtaja, Maaseudun Sivistysliitto, helka.ketonen@msl.fi
Tiedotteet
26.09.2024
Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti on myönnetty Maaseudun Sivistysliitolle
06.09.2024
Ympäristötaiteilijoiden toinen haku Sanginkonnun taiderasteille Ouluun alkaa - teokset osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa
16.08.2024
Tulevaisuuden Kansalaistoimintaa kehitetään pohjoisessa Keski-Suomessa - TULKAA-hanke tukee ja uudistaa paikallista järjestötoimintaa
27.06.2024
Taiteilijoita valittiin Sanginkonnun taiderasteille Ouluun
19.06.2024
Erikoiskasveilla Eurooppaan – lisää monimuotoisuutta ja kannattavuutta maaseudulle