Tiedote
Kutsu tiedotusvälineille: Tervetuloa kyläilyaiheisen kirjoituskilpailun tulosten ja antologian julkistukseen maanantaina 25.11. klo 13 Oodi-kirjastoon Helsinkiin
ti marrask. 19 08:20:00 2019
KUTSU TIEDOTUSVÄLINEIDEN EDUSTAJILLE
Suomalaiset kirjoittivat kilpaa kyläilyn merkityksestä ja kyläilyyn liittyvän tapakulttuurin muutoksista.
Julkistamme kilpailun tulokset sekä kirjoitusten parhaimmistosta kootun antologian
maanantaina 25.11.2019 klo 13.00
Helsingin keskustakirjasto Oodissa (3. kerros, Kirjataivas).
Valtakunnallinen, kaikille avoin Kyläillään!-kirjoituskilpailu tempaisi mukaansa 726 kirjoittajaa 846 tekstillä. Kilpailun pääpalkintona jaetaan voittajalle 5.000 euroa. Lisäksi jaetaan muita rahapalkintoja ja kunniamainintoja.
Kilpailun monipuolisesta sadosta ilmestyy kirja Käykää peremmälle! Kirjoituksia kyläilystä (Maahenki 2019, toim. Lauri Oino). Mehevät tekstit vievät eri puolille Suomea, 50-luvulle lapsuuden kylämaisemiin, nykypäivän lähiöihin, mummolaan, mökille, yllätysvierailuille tai huolellisesti suunniteltujen vierailujen rituaaleihin.
Kirjoituskilpailun järjesti Maaseudun Sivistysliitto kumppaneinaan Maahenki-kustantamo, Suomen Kylät ry, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Kotiseutuliitto, Eläkeliitto sekä Siskot ja Simot -yhteisö. Kirjoitukset on talletettu SKS:n arkistoon.
TIEDOTTEEN ILMESTYMINEN
Kilpailun tulostiedote julkaistaan maanantaina 25.11.2019 klo 14 Maaseudun Sivistysliiton kotisivulla www.msl.fi.
LISÄTIETOJA
Kirjoituskilpailu
Tuomariston sihteeri: raija.kallioinen@msl.fi, puh. 040 5636 876.
Käykää peremmälle -kirja
Arvostelukappaleiden tilaukset: maahenki@msl.fi
Kirjamyynti: Ulla Sarviala, ulla.sarviala@maahenki.fi, 0505604544
Kustantaja: Johanna Korhonen, Maahenki Oy, johanna.korhonen@maahenki.fi, 0405105906
Tiedotteet
13.11.2025
Sanginkonnun taiderastit avautuvat kävijöille nyt myös digitaalisena karttana
10.10.2025
Sanginkontu valaisee syksyn taiteella ja yhteisöllisyydellä – tervetuloa Valorasteille ja Kuvakivi-teoksen avajaisiin
02.10.2025
Vuoden ITE-taiteilija Markku Sarastamo esittäytyy soolonäyttelyssä Raumalla
24.09.2025
Iloisia uutisia Kestävän kehityksen viikolla - Arkinuukaileva kylä 2025 on valittu!
22.09.2025
KUTSU lehdistötilaisuuteen: Vuoden ITE-taiteilija Markku Sarastamo esittäytyy soolonäyttelyssä Raumalla
