
Tiedote
Kyyjärvellä kuntastrategiaa tehdään yhdessä
ma kesäk. 04 08:00:00 2018
Kyyjärvellä kuntalaiset on otettu mukaan kunnan strategiatyöhön ja yhteiseen kehittämiseen.
Kuntalaisia on kuultu Mun Kyyjärvi -teemapäivässä helmikuussa ja penkkikahvilassa huhtikuussa. Mun Kyyjärvi -päivä toteutettiin yhdessä Nopolan koulun kanssa ja silloin kuultiin lasten ja nuorten ajatuksia omasta kunnastaan ja itselleen tärkeistä asioista. Penkkikahvila puolestaan perustettiin yhden viikon ajan joka arkipäivä niihin paikkoihin, missä ihmiset ovat muutenkin. Penkkikahvila kiersi kirjastossa, Kylätuvalla, palvelukeskuksessa, betonitehtaalla ja kauppakeskuksessa. Näin tavoitettiin erilaisia ihmisiä ja kuultiin monenlaisia ajatuksia omasta kunnasta ja sen kehittämisestä. Paikalla oli aina joku johtavista viranhaltijoista tai luottamushenkilöistä kuuntelemassa ja keskustelemassa omaa kuntaansa koskevista asioista.
Ajatukset ja viikon aikana käydyt keskustelut on nyt koottu yhteen ja tehty niistä kooste, joka toimitetaan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille käsiteltäväksi valtuuston iltakouluun tiistaina 5.6.2018. Paikalla olijoita haastaa ja innostaa vuoropuheluun myös virallinen kylähullu Alpiini Piiparinen alias Matti Hämäläinen.
Iltakoulun lisäksi prosessi jatkuu heinäkuussa markkinaviikolla. Silloin tehdään ensimmäiset konkreettiset teot ja viedään penkkikahvilassa nousseita asioita jo piirun verran eteenpäin. Yhteisöllisyysohjelman tulokset julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuussa.
Valtuuston iltakoulun ohjelma:
Tiistai 5.6.2018 Kiviranta, Kyyjärvi
Tiedotteet
24.09.2025
Iloisia uutisia Kestävän kehityksen viikolla - Arkinuukaileva kylä 2025 on valittu!
18.09.2025
Kestävän kehityksen viikko 22.-28.9.2025 tekee arjen ympäristöteot näkyviksi
22.08.2025
Haussa Arkinuukaileva kylä 2025
26.06.2025
Monimuotoinen maaseutu esillä OKRA-maatalousnäyttelyssä
06.06.2025
Kutsu Vihreämpään yhteiskuntaan -seminaariin Nurmekseen 12.6.2025 - tutustu ohjelmaan