Tiedote

Lumenveiston SM-kilpailu Ilomantsissa peruuntuu koronan takia jälleen

su tammik. 09 18:33:00 2022

Lumenveiston SM-kilpailut Ilomantsissa 18.–20.2.2022 peruuntuvat vallitsevan koronatilanteen takia. Epidemia on muun Suomen ohella myös Pohjois-Karjalassa leviämisvaiheessa, ja kisajärjestäjänä Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys katsoo, että tällaisessa tilanteessa ILO!LUMI-tapahtuman ja SM-kisojen peruuttaminen on viisain vaihtoehto.

Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Taisto Volotinen on harmissaan lumenveiston SM-kilpailun mönkään menemisestä jälleen kerran. Ilomantsissa riittäisi järjestelyinnostuksen ohella myös kosolti valkoista rakennusmateriaalia.

”Joudun murhemielin toteamaan pienen ihmisen ja organisaation voimattomuuden maailmanlaajuisen pandemian edessä. Joudumme peruuttamaan SM-kisat jo toisena vuotena peräkkäin, ja ironista on se, että meillä on nyt ennätysmäärä uutta puhdasta lunta lumiveistosten aihioiksi”, Volotinen sanoo.

Turvallisuus tärkeintä

Taisto Volotisen mukaan nyt Itä-Suomen aluehallintoviranomaisten ohjeistus kokoontumisrajoituksineen ei anna mahdollisuuksia tapahtuman järjestämiseen terveysturvallisesti, ja tilanteen parantumista ratkaisevasti helmikuuhun mennessä voi epäillä.

”Vaikka kisoihin on aikaa kuusi viikkoa, emme yhdistyksemme resursseilla voi taata kisojen järjestäjien, osanottajien ja katsojien turvallisuutta epidemian toteutuneen kulun ja ennustettavuuden valossa”, Volotinen korostaa.

Lumenveiston SM-kilpailussa on kolme sarjaa: toiminnallinen, taiteellinen ja soolosarja. Jotta SM-tittelit voidaan jakaa, joukkuesarjoissa on oltava neljästä kymmeneen joukkuetta, joissa on kahdesta kolmeen veistäjää. Myös soolosarjassa osallistujia on oltava vähintään neljä.

Edelliset SM-kisat vuonna 2018

Suomen Ladun hallinnoimat lumenveiston SM-kisat on järjestetty edellisen kerran Kuusankoskella 2018, joten veistäjät eivät ole päässeet mittaamaan taitojaan mestaruustasolla vuosikausiin. Myös viime vuonna Ilomantsille myönnetyt mestaruuskisat peruuntuivat. Tällöin MSL:n Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys järjesti lopulta epävirallisen, kaikille avoimen etäveistokisan sekä suppean näytösveiston, joka striimattiin verkkoon.

Lumenveiston SM-kilpailu on pidetty kerran aikaisemmin Ilomantsissa vuonna 2007. Aluekilpailuja on järjestetty neljään otteeseen eli vuosina 2004–2006 sekä 2011.

”Olkaamme toiveikkaita, että pääsemme pandemiasta vielä normaaliin elämään ja pystymme järjestämään lumenveiston kisat vielä lähitulevaisuudessa”, Taisto Volotinen summaa.

Lisätietoja:
Taisto Volotinen, MSL:n Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys, 050 528 7715, volotinen.taisto1@gmail.com