Tiedote
Maaseudun Sivistysliiton Poikkeusajan dialogeissa puhuttivat monipaikkaisuus ja suomalainen ruoka
ti kesäk. 30 10:00:00 2020
Valtiovarainministeriö, Erätauko-säätiö ja DialogiAkatemia haastoivat loppukeväästä suomalaisia järjestämään Poikkeusajan dialogeja. Tarkoituksena oli keskustella poikkeusajan aiheuttamista tunteista Erätauko-menetelmällä ja saada syvempää ymmärrystä siitä, millaista on elää poikkeusajan Suomessa. Keskustelut järjestettiin etäyhteyksin. Maaseudun Sivistysliitto järjesti keväällä kaksi keskustelua, joihin kutsuimme mukaan erityisesti jäsenjärjestöjemme edustajia, sillä halusimme tuoda kuuluville maaseudun ääntä.
Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka kertookin, että Poikkeusajan dialogeissa oli tarkoituksena ja toiveena kuulla ja kuunnella erilaisia ihmisiä sekä sitä myötä mahdollisimman monenlaisia todellisuuksia eri puolilta Suomea. ”Maaseudun Sivistysliiton ja sen jäsenjärjestöjen mukana oleminen vahvisti tätä tavoitetta erinomaisesti. Jotta ymmärrämme paremmin toisiamme, on tärkeää kuulla erilaisia kokemuksia. Se vahvistaa osallisuuden ja kuulumisen kokemusta. Erätauko-keskusteluissa huomaamme eri näkökulmien lisäksi usein, että meitä erilaisissa todellisuuksissa eläviä myös yhdistää monet asiat. Se taas vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kansallista resilienssiä. Maaseudun Sivistysliitto on ollut muiden järjestäjien mukana tukemassa sitä, että asioista voidaan keskustella rakentavasti, vaikka näkökulmat olisivat erilaisia, ja sitä kautta ollut vahvistamassa ihmisten luottamusta toisiinsa."
”Etäyhteydet ja monipaikkaisuus, tulevaisuuden trendi!”
Maaseudun Sivistysliiton järjestämissä keskusteluissa aiheina olivat suomalainen ruoantuotanto ja kyläläisen elämä poikkeusajan Suomessa. Yksi osallistujista oli Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen puheenjohtaja ja kasvinviljelytilan emäntä Mervi Mäki-Neste. Hän toi esille viljelijän näkökulmaa koronan aikana: ”Suurin huoli itsellä on ollut, ettei toisi mistään tartuntaa kotiin, ettei puoliso, joka on aktiiviviljelijä, saisi tartuntaa ja olisi kolme viikkoa tärkeintä peliaikaa pois pelistä. Tärkein työkone on viljelijä, maatalousyrittäjä itse.” Keskustelussa mietittiin sitäkin, miksi ihmiset intoutuivat hamstraamaan ruokaa. Pandemia osoitti kuitenkin sen, että Suomessa ruoka ei lopu kaupoista, eli huoltovarmuus toimii. Kriisiaika on tuonut esille ruoantuottajien tekemän tärkeä työn, suomalaisen ruoan arvostus lisääntyy.
Kyläläisen elämää käsittelevässä keskustelussa useampi osallistujista elää monipaikkaista elämää eli asuu ja työskentelee kahdella tai useammalla paikkakunnalla. Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelua mietittiin nyt erityisesti koronan aiheuttaman uuden tilanteen näkökulmasta ja todettiin, että vastakkainasettelu on murtumassa. Monipaikkaisuus ja maaseudun mahdollisuudet nähtiin kunnille positiivisena myyntivalttina koronanjälkeisessä maailmassa. Maaseudulla on enemmän tilaa ja tekemistä, kun kaupunkien ajanviettopaikat ovat kiinni. Monipaikkainen elämä tuo vaihtelua ja laajentaa elämää. ”Etäyhteydet ja monipaikkaisuus, tulevaisuuden trendi! Hyvä elämä sisältää vaihtelua. Tää voi olla myös maaseudulle ja meille maaseutua rakastaville tosi hyvä juttu.”
Erätaukoilu jatkuu
Maaseudun Sivistysliiton koulutuspäällikkö Virpi Skippari toteaa, että Maaseudun Sivistysliiton työkalupakkiin Erätauko on tullut jäädäkseen. ”Jo aiemminkin olemme vakuuttuneet menetelmän toimivuudesta, mutta nyt saimme vielä hyvää kokemusta siitä, että myös etäyhteydellä voi keskustella dialogisesti, syvällisesti ja toisia keskustelijoita kunnioittaen.”
Eräs keskustelija sen kiteyttikin hyvin: ”Mun mielestä tää erätauko on myös yhteinen kokemus vähän pienemmässä mittakaavassa kuin pandemia, mutta se mikä yhdistää, on yhteinen kokemus.”
Lue lisää: https://msl.fi/2020/06/29/poikkeusajan-dialogeissa-puhuttivat-monipaikkaisuus-ja-suomalainen-ruoka/
Lisätietoja antaa Maaseudun Sivistysliiton koulutuspäällikkö Virpi Skippari: virpi.skippari@msl.fi, puh. 040 737 8089.
Tiedotteet
16.08.2024
Tulevaisuuden Kansalaistoimintaa kehitetään pohjoisessa Keski-Suomessa - TULKAA-hanke tukee ja uudistaa paikallista järjestötoimintaa
24.05.2024
Haikeat koulun päättäjäiset - tänä keväänä suvivirsi raikaa Sanginsuun koululla viimeistä kertaa
14.05.2024
Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen: Opintokeskusten historia ja nykypäivä - oppimista ja osallisuutta yli sata vuotta
05.05.2022
Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina
23.08.2021
Trash Heroes ja Paleface kutsuvat toimiin puhtaan Itämeren puolesta