Tiedote
Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat
ke helmik. 02 07:30:00 2022
Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan.
Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustukseksi muille päätöksentekijöille, järjestää keskustelutilaisuuksia sekä palauttaa tekemisen ilo ja päätöksentekijöiden kunnia. Teemavuoden symboli on puheenjohtajan nuija.
Taidenuijat jokaiseen suomalaiseen kuntaan
Kiitokseksi päätöksentekijöille Maaseudun Sivistysliitto on lähettänyt yli 300 suomalaiseen kuntaan, eduskuntapuolueiden puheenjohtajille ja keskeisille edunvalvontajärjestöille pirkanmaalaisten taiteilijoiden, veistotaiteilija Juha Käkelän veistämän ja Vuoden 2020 ITE-taiteilijaksi valitun taiteilija Paula Huhtasen maalaaman uniikin puheenjohtajan nuijan.
- Nuija on tarkoitettu sekä käyttöön, että näyttöön. Näillä nuijllla ei voi tehdä kuin hyviä päätöksiä! Toivomme, että se muistuttaa meitä kaikkia päätöksenteon, osallisuuden ja hyvän tärkeästä merkityksestä yhteiskunnassamme, taitelija Paula Huhtanen sanoo.
Maaseudun Sivistysliiton nuijalahjoituksen myötä jokaisessa Suomen kunnassa on nyt ainakin yksi teos ITE-taidetta. ITE-taide on suomalaista nykykansantaidetta. Se on tekijänsä elinympäristöön, kulttuuriseen taustaan ja kokemusmaailmaan sitoutuvaa taidetta. Tapa elää omanlaista, hyvää elämää. Tästä samasta asiasta on pohjimmiltaan kyse myös yhteiskunnallisessa ja poliittisessa päätöksenteossa.
- Me Maaseudun Sivistysliitossa pidämme tärkeänä yhteiskuntamme sosiaalista, kulttuurista, ekologista ja taloudellista kestävyyttä. Kestävyys vaatii meiltä parempaa päätöksentekoa, joka perustuu tietoon ja vuoropuheluun, yhdenvertaisuuteen ja yhteisöllisyyteen sekä ratkaisuhalukkuuteen ja luovuuteen. Kaiken perusta on toisten kunnioittaminen, muistuttaa Maaseudun Sivistysliiton tutkimustoiminnasta vastaava Pauliina Maukonen.
Teemavuoden idea ja demokratian tulevaisuus
Iloisen päätöksenteon teemavuosi sai alkunsa kaksi vuotta sitten Maaseudun Sivistysliiton omasta tutkimuksesta, jossa havaittiin, että nykyinen päätöksentekokulttuuri ei houkuttele nuoria eikä uusia toimijoita mukaan.
- Meillä Maaseudun Sivistysliitossa on tapana, että emme tuota pelkkiä ”aanelosia” pölyttymään pöytäkirjojen liitteiksi, vaan käärimme hihat ja ryhdymme toimeen. Iloisen päätöksenteon 2022 teemavuosi on ratkaisumme muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, ihmisyyttä arvostavaan, ymmärtävään ja vastuullisempaan suuntaan, sanoo Maaseudun Sivistysliiton kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola.
Iloisen päätöksenteon teemavuosi haastaa mukaan kaikki päätöksentekijät ympäri Suomen organisaatioon katsomatta. Päätöksentekokulttuuria on mahdollista parantaa. Tartu nuijaan - turvaat demokratian tulevaisuuden.
Lisätiedot:
www.iloinenpaatoksenteko2022.fi
Maaseudun Sivistysliitto ry
tutkimuskoordinaattori Pauliina Maukonen
pauliina.maukonen@msl.fi
p.050-573 5353
JA
kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola
p.040-678 1968
virpi.harilahti-juola@msl.fi
SEKÄ
taiteilija Paula Huhtanen
p.045-691 4515
www.paulahuhtanen.fi
Tiedotteet
09.08.2022
Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana
05.05.2022
Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina
02.02.2022
Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat
16.09.2021
Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen
09.06.2021
Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden