Tiedote
Nykykansantaiteen kartoitukset on nyt viety läpi koko Suomen / Kartläggning av samtida folkkonst har nu genomförts i hela Finland
ti helmik. 27 15:00:00 2024
Kalevalanpäivän 2024 lehdistötiedote
Maaseudun Sivistysliitto ry
Suomalaisen nykykansankulttuurin yksi merkkihetki on koittanut, kun Maaseudun Sivistysliitto sai päätökseen viimeisessä maakunnassa toteutetun ITE-taiteen kartoituksen. Vuonna 1998 alkaneet kartoitukset ovat edenneet maakunta toisensa jälkeen läpi koko Suomen. Viimeisenä oli vuorossa Uusimaa, jossa tehty työ päättyy helmikuun lopussa 2024. Kartoitushanketta ovat rahoittaneet uusmaalaiset Leader-yhdistykset Euroopan maaseuturahastosta.
Uusmaalaisten ITE-taiteilijoiden etsinnässä yleisö lähetti toistasataa vihjettä omaehtoisista, itseoppineista visuaalisen nykykansantaiteen tekijöistä. Kartoitushankkeen dokumentaristit kävivät tapaamassa yli 50 taiteilijaa. Kokoon on saatu laaja tietoaineisto, jota löytyy mm. ITE-taiteen kotisivulta ja sosiaalisesta mediasta.
Tallennettavaksi valikoituun kuva-arkistoon on kenellä tahansa vapaa pääsy Finna-tiedonhakupalvelun kautta. Finnasta löytyy ITE-taiteilijoiden tuotannosta nyt jo lähes 10 000 kuvaa, jotka ovat peräisin MSL:n eri puolilla Suomea tekemistä kartoituksista.
ITE-taiteen kartoitukset ovat tuottaneet tietoa myös matkailualan tarpeisiin. Yleisölle avoimista ITE-taideympäristöistä löytyy kootusti tietoa visitite.fi-sivustolta. Uudeltamaalta valmistui lisäksi virtuaalinen kartta ja galleria, joka on kartoituksen kotisivulla omatoimisten matkailijoiden ja matkailualan ammattilaisten vapaasti käytettävissä. Matkailijoille avoimista taideympäristöistä löytyy myös videoita YouTubesta.
Hankkeen myötä saatiin kokoon aineistoa, josta Maaseudun Sivistysliitto tuotti virtuaalisen teoksen Elis Sinistön Taivaat. Tämä on uudenlainen tapa tallentaa ja esitellä katoavaa taideympäristöä.
Kaikki koottu aineisto on nyt kulttuurielämän, oppilaitosten ja kyläyhteisöjen käytettävissä. Myöhemmin keväällä hankkeessa löydettyjen taiteilijoiden esittelyjä julkaistaan vielä kirjana.
Miksi ITE-taidehankkeita on tehty?
Maaseudun Sivistysliitto haluaa, että kiinnostus ja arvostus kotiseutuun ja paikalliskulttuuriin kasvaa ja että taiteen tekemisen lähtökohdat ja ilmaisun muodot nähdään moninaisuutta kunnioittaen. ITE-taiteen synnyn taustalla on usein kokonaisvaltainen luovuuden täyttämä elämänmuoto, josta niin yksilöt kuin yhteisöt voivat ammentaa esimerkkiä ja innoitusta.
ITE-taiteen kartoitukset on toteutettu nyt kaikissa manner-Suomen maakunnissa. Hankkeiden myötä on nostettu esiin satoja ITE-taiteilijoita ja kymmeniä vierailujen kohteiksi sopivia ITE-taideympäristöjä. On myös löytynyt ideoita ja tahtoa kulttuuriympäristöjen vaalimiseen ja hyödyntämiseen. On syntynyt jaettua kulttuuripääomaa, innostusta, oppimista ja yhteisöllisyyttä. Aikamme visuaalisen nykykansantaiteen yhteiset tietovarannot ovat karttuneet kansainvälisestikin merkittävässä mittakaavassa.
LINKKEJÄ:
Kotisivuille ITE-taide ja www.visitite.fi sekä ITE-taide Finnassa
Some-kanaville FB ITE-taide, FB ITE Uusimaa, IG ITE-taide, YouTube ITE Uusimaa
LISÄTIETOJA:
Kulttuurijohtaja Helka Ketonen, helka.ketonen@msl.fi, p. 040 3577 662
Kulttuurituottaja Raija Kallioinen, raija.kallioinen@msl.fi, p. 040 5636 876
LIITTEET:
Tuloksia Uudenmaan ITE-kartoituksesta
Kuvat:
Kuva 1: Heikki Meriläinen, Hanko (kuva Veli Granö) / Hankolaisen rakennusmestarina työskennelleen Heikki Meriläisen pihapiirin ja itse rakennetun, valoisan ja korkean ateljeen ympärille keskittyvän kodin täyttävät sadat veistokset, teokset, maalaukset ja piirustukset, joihin on tallentunut mittaamaton pala suomalaista, kadonnutta kansallismaisemaa ja elämäntapaa yhä uusia muotoja aina uuden aikakerrostuman jälkeen ottaen.
Kuva 2: Jarmo Suojärvi, Karkkila: Korvasienicowboy (kuva Veli Granö) / Jarmo Suojärvi työskentelee valimotyöntekijänä Karkkilassa. Tehtaan melussa ajatukset harhailevat usein Posiolle ja lapsuuden hillasoille. Valtava määrä tauluja on syntynyt luonnossa koetuista elämyksistä. Pohjoisen maiseman värit hehkuvat hänen töissään.
Kuva 3: Jarmo Suojärvi: Kuolema ajaa lähiössä (kuva Veli Grano)
Kuva 4: Pekka Helenius, Nurmijärvi (kuva Veli Granö) / Pekka Heleniuksen takomat veistokset ovat lukkoja avaava, terapeuttinen ja alkuvoimainen näky Klaukkalan Julmakalliontien Tao tao puistossa. Metsäkankaan alta kalliosta, kuin kallon luun tai kovan peruskallion läpi työntyvät väkevät ja hauraat metallihermosolmut, näyt ja uuden avaavat alut.
Kuva 5: Arvo Kirvesmäki: Ankat (kuva Veli Granö)
Kuva 6: Arvo Kirvesmäki: yksityiskohta teoksesta Apina (kuva Veli Granö)
Kuva 7: Knut Sundberg, Hanko (kuva Heini Heikkilä) / Täktomin merenrantamaisemissa Hangossa yhdistyy Knut Sundbergin koskettava taide ja upea luonnonympäristö.
Kuva 8: Knut Sundberg, Hanko (kuva Veli Granö) / Knut ”Knutte” Sundbergin (1940–2004) hylkypuusta ja juurakoista tekemiä herkkiä ja taidokkaita veistoksia löytyy kymmenittäin Hangon Täktomin pienen kylän luonnosta, hiekkarannan unenomaisessa kauneudessa.
Kuva 9: Romulyyli, Riitta Raitala, Tuusula (kuva Heini Heikkilä) / Romulyylin eli Tuusulassa asuvan Riitta Raitalan ja hänen perheensä koti ja puutarha Villa Ketola on kokonaisteos vailla vertaa.
Kuva 10: Sirkka Turkki, Porvoo (kuva Heini Heikkilä) / Sirkka Turkin Ruusulinna on koskettava kesäparatiisi ja taideaarre Porvoossa. Satukaupunki täyttää koko tuvan. Hahmoja kaupungissa on yli tuhat.
Kuva 11: Karjaalainen Greger Grönholm täyttää värikylläiset maalauksensa niin ettei tyhjää tilaa juuri jää. Grönholmin ilmaisu poikkeaa perinteisestä ITE-taiteesta ja siinä on nähtävissä kansainvälisen outsider-taiteen virtauksia. (Kuva: Veli Granö)
Kuva 12: Edesmennyt Elis Sinistö (1912-2004) on ITE-taiteen klassikko. Hänen Kirkkonummelle luomansa taideympäristö Villa Mehu on kahdessakymmenessä vuodessa rapistunut ja maatunut. Uudenmaan ITE-hankkeessa kuvattiin tiensä päähän tullutta ympäristöä, jossa ei enää voi vierailla. Taiteilijasta ja hänen elämäntyöstään kootusta aineistosta Maaseudun Sivistysliitto on tuottanut Elis Sinistön Taivaat -virtuaaliteokseen. (Kuva: Veli Granö)
---
Pressmeddelande på Kalevaladagen 2024
Maaseudun Sivistysliitto ry
Kartläggning av samtida folkkonst har nu genomförts i hela Finland
En milstolpe i den samtida finska folkkulturen har nåtts i och med att Maaseudun Sivistysliitto slutförde kartläggningen av ITE-konst i det sista landskapet. Kartläggningarna, som inleddes år 1998, har gått vidare från det ena landskapet till det andra genom hela Finland. Sist i tur stod Nyland, där arbetet kommer att avslutas i slutet av februari 2024. Kartläggningsprojektet har finansierats av Leader-föreningarna i Nyland med medel från den europeiska landsbygdsfonden.
Då man letade efter ITE-konstnärer i Nyland skickade allmänheten in flera hundra tips på självgående och självlärda skapare av samtida visuell konst. De, som inom ramen för projektet genomförde kartläggningen och gjorde dokumentationen, träffade mer än 50 konstnärer. En mängd information har samlats in och finns tillgänglig på ITE-konstens webbplats och i sociala medier.
Vem som helst har fri tillgång till det bildarkiv som valts ut för lagring via söktjänsten Finna. Finna innehåller redan nu nästan 10 000 bilder av ITE-konstnärers verk från kartläggningar som utförts av MSL i olika delar av Finland.
ITE-kartläggningarna har också gett information för turistbranschen och dess behov. En sammanställning av de ITE-konstmiljöer som är öppna för allmänheten finns på webbsidan visitite.fi. Dessutom har en virtuell karta och ett galleri över Nyland producerats och finns fritt tillgängligt på den webbplats där kartläggningen finns. Detta material kan användas av turister som åker runt på egen hand samt av de som arbetar professionellt med turism. Videor om de konstnärliga miljöer som är öppna för turister finns också tillgängliga på YouTube.
Inom ramen för projektet samlade man ihop material, med vilket Maaseudun Sivistysliitto producerade ett virtuellt verk, Elis Sinistön Taivaat. Detta är ett nytt sätt att registrera och presentera en försvinnande konstnärlig miljö.
Allt insamlat material är nu tillgängligt för kulturlivet, utbildningsinstitutioner och byasamhällen. En bok med presentationer av de konstnärer som upptäcktes under projektet kommer att publiceras senare i vår.
Varför har man genomfört ITE-konstprojekt?
Maaseudun Sivistysliitto vill att intresset för hembygden och uppskattningen av lokal kultur ska öka och att man ska se utgångspunkterna för konstnärligt skapande och dess uttrycksformer genom att respektera mångfalden. Skapandet av ITE-konst baseras ofta på ett holistiskt, kreativt sätt att leva, från vilket både individer och samhällen kan hämta exempel och inspiration.
ITE-kartläggningar har nu genomförts i alla landskap i Fastlandsfinland. Projekten har lyft fram hundratals ITE-konstnärer och tiotals ITE-konstmiljöer som lämpar sig för besök. De har också genererat idéer och viljan att vårda och utnyttja kulturmiljöer. Delat kulturellt kapital, entusiasm, lärande och en känsla av gemenskap har skapats. De gemensamma samlingarna av samtida bildkonst i vår tid har ackumulerats i en även internationellt betydande omfattning.
BILAGOR:
Resultat av projektet ITE Nyland
LÄNKAR:
Till hemsidorna ITE-taide och www.visitite.fi samt ITE-taide Finnassa
Some-kanaler FB ITE-taide, FB ITE Uusimaa, IG ITE-taide, YouTube ITE Uusimaa
MERA INFORMATION:
Kulturchef Helka Ketonen, helka.ketonen@msl.fi, tel 040 3577 662
Kulturproducent Raija Kallioinen, raija.kallioinen@msl.fi, tel 040 5636 876
Tiedotteet
14.11.2024
Kylä kerrallaan kohti kestävää tulevaisuutta – hanke kannustaa kyläyhteisöjä ympäristötekoihin
13.11.2024
Kylä kerrallaan kohti kestävää tulevaisuutta – uusi hanke kannustaa kyläyhteisöjä ympäristötekoihin
13.11.2024
Kylä kerrallaan kohti kestävää tulevaisuutta – uusi hanke kannustaa kyläyhteisöjä ympäristötekoihin
07.11.2024
Veistoksia, installaatioita ja ääniteos tulossa Sanginkonnun taiderasteille Ouluun
06.09.2024
Ympäristötaiteilijoiden toinen haku Sanginkonnun taiderasteille Ouluun alkaa - teokset osaksi Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa