Tiedote

Nyt pärähtää: 27 veistäjää kisaa karhunveiston mestaruudesta Karhufestivaalilla 2021 Ilomantsissa

pe elok. 13 12:57:00 2021

Karhuveistäjien yhteinen päristysfanfaari moottorisahoilla aloitti kahdeksannen Karhufestivaalin veistokilpailut Ilomantsissa perjantaina 13.8.2021. Karhunveiston mestaruudesta kisaa tänä vuonna kaikkiaan 27 veistäjää eri puolilta Suomea. Kilpailu kestää perjantaista lauantaihin.

Veistäjistä 19 osallistuu myös tunnin kestävään pikakilpailuun sunnuntaina. Molemmissa kilpailussa teemana on Karhu ja pentu, joka haastaa pohtimaan ylisukupolvista vastuullisuutta ja kestävän kehityksen teemoja.

Karhufestivaali otti ennakkoa jo torstaina 12.8. Mestarit Mantsissa -kutsuveistolla, jossa neljä aiempien vuosien voittajaa veisti näkemyksensä teemasta Pohjois-Karjala 300 vuotta. Tuloksena oli Esko Heikuran tsasouna, Juha Käkelän hyppäävä lohi sekä Timo Teittisen karhuteos 300-tekstillä.

Markku Tuominen kaiversi moottorisahalla teokseensa rauhan ajan tärkeimpiä päivämääriä, eli Tarton, Haminan ja Uudenkaupungin rauhat. Pohjois-Karjalan juhlavuosi 2021 juontaa juuri Uudenkaupungin rauhasta vuonna 1721, jolloin maakunnan rajat alkoivat kokonaisuudessaan piirtyä kartalle. Juhlavuoden pääideana on tuoda esiin pohjoiskarjalaista hyvää ja hyveitä.

Yli 20 tuntia Karhulive-striimausta

Karhunveiston mestaruuskisassa veistäminen tapahtuu perjantaista lauantaihin niin kutsutussa Karhumetsässä ja pikaveistossa sunnuntaina Karhuareenalla. Ilomantsin raitille ripotellut noin 80 puukarhua viitoittavat reitin pääteiltä ja torilta veistoalueelle.

Karhufestivaali pidetään viime vuoden tapaan koronatilanteen ehdoilla. Festivaali toteutetaan hybridinä, eli sekä paikan päällä turvavälein koettuna että videostriiminä Karhufestivaalin YouTube-kanavan kautta. Karhuliveä lähetetään neljän päivän aikana yli 20 tuntia.

Runsaasti oheisohjelmaa

Ilomantsissa on veistokilpailujen lisäksi paljon oheisohjelmaa: mm. lauantaina 14.8. harrasteajoneuvojen kokoontuminen, runonlaulua, tanssitaidetta sekä Georg Otsin kappaleita esittävän Jori Otsa & Mah’Orkka -orkesterin konsertti. Myös jo yli 2000 kävijää koonnut ITE-taiteen kesäkattaus Ihmeiden ILO!TALO -näyttely on avoinna Karhufestivaalin päätökseen eli 15.8. saakka.

Karhufestivaalin järjestää Maaseudun Sivistysliitto alueellisine yhdistyksineen. Yhteistyökumppaneina ovat Ilomantsin kunta ja joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä sekä talkooväki.

Lisätietoja:

Karhufestivaalin festivaalijohtaja Timo Reko, 0503226798, timo.reko@msl.fi
Karhufestivaalin tuottaja Maarit Hämäläinen-Koljonen, 0405795957, maarit.hamalainen-koljonen@msl.fi
Karhufestivaalin tiedottaja Riitta Ryynänen, 0400231965, riitta.ryynanen@msl.fi

Karhufestivaalin verkkosivut

Karhufestivaali-päivien koko ohjelma

Karhufestivaalin veistäjät:
Kaikkien veistäjien esittelyt
MK= Karhunveiston mestaruuskilpailu 13.–14.8.2021, PK= Karhunveiston pikakilpailu 15.8.2021, U=Uusi osallistuja Karhufestivaalin veistokilpailuun

Jani Grönlund (Helsinki, Mikkeli), MK+PK
Raimo Hautaluoma (Jalasjärvi, Kurikka), MK+PK
Esko Heikura (Kuhmo), MK+PK
Urpo Huotari (Paltamo), MK+PK
Christian Häggman (Ytteresse, Ähtävä), MK, U
Timo Kareinen (Ilomantsi), MK+PK
Kari Kulmala (Rääkkylä), MK, U
Jari Kuokkanen (Iisalmi), MK+PK
Igor Kyllinen (Oulu), MK+PK
Juha Käkelä (Lakiala, Ylöjärvi), MK+PK
Leo Laakko (Orimattila), MK+PK
Aimo Laitinen (Oulu), MK+PK
Elina Lehtinen (Liperi), MK, U
Timo Nevalainen (Pyhäsalmi), MK+PK
Sari Nikola (Siuntio), MK, U
Pekka Niskanen (Haapajärvi), MK+PK
Kari Onninen (Lahti), MK+PK19
Taisto Pehkonen (Lieksa), MK+PK
Jari Rantanen (Kuhmalahti, Kangasala), MK+PK, U
Timo Teittinen (Kuosmala, Juva), MK+PK
Markku Tuominen (Nurmijärvi), MK+PK
Arja Tuovila (Pudasjärvi), MK, U
Pekka Vahtera (Naantali), MK+PK, U
Asko Vihavainen (Savonlinna), MK
Elli Viinikangas (Pyhäjoki): MK, U
Kari Viinikangas (Pyhäjoki): MK
Ari Vähäkangas (Ylivieska): MK+PK

Kuvatiedot:
Moottorisahaveistäjät päräyttivät sahoillaan Karhufestivaalin avajaisfanfaarin Ilomantsin torilla perjantaina. Kuva: Heli Kallio-Kauppinen, MSL

Karhunveiston mestaruuskisat Ilomantsissa kokosi katsojia Karhumetsään heti veiston alkutahdeista alkaen. Kuva: Heli Kallio-Kauppinen, MSL

Mestarit Mantsissa -kutsuveistossa Markku Tuominen veisti teokseen mm. Uudenkaupungin rauhan, josta Pohjois-Karjala on saanut alueena alkunsa 300 vuotta sitten. Kuva: Riitta Ryynänen, MSL