Tiedote

Oulun kulttuurisäätiön apuraha kulttuurimatkailureitin toteutukselle Oulujoen varrelle

ke toukok. 31 14:00:00 2023

Oulun kulttuurisäätiö on myöntänyt Maaseudun Sivistysliitolle apurahan kulttuurimatkailureitin suunnitteluun ja toteutukseen Oulujoen varrella olevien Sanginsuun, Lapinkankaan ja Sanginjoen kylien alueelle.

Sanginsuu-Lapinkangas-Sanginjoki -kyläyhdistysalueelle luodaan v. 2023–2026 uusi kulttuurimatkailureitti palvelemaan eri tavoin liikkuvia ihmisiä. Reitin suunnittelussa yhdistetään pohjoisen kulttuuriset ominaispiirteet alueen tarinoihin, historiaan ja paikkoihin.

Kulttuurimatkailureitin suunnittelu on jo vauhdissa

Reitin suunnittelu ja kehittäminen tehdään taiteen ja yhteiskehittämisen keinoin yhdessä alueen maanomistajien, asukkaiden ja eri toimijoiden, matkailijoiden sekä taiteilijoiden kanssa. Suunnittelutyössä keskeisessä roolissa olevat yhteiskehittämisillat ovat jo alkaneet keväällä 2023 ja jatkuvat taas syksyllä. Ne toteutetaan pääsääntöisesti Sanginsuun koululla.

Projektikoordinaattori Riitta Johanna Laitinen kiertää kesän aikana kylillä kertomassa hankkeen etenemisestä. Elokuun lopussa pidetään reittilinjaustyöpaja, jossa tehdään yhdessä eri reittivaihtoehtoja testausta varten. Työpajaan kutsutaan mukaan alueen toimijoiden lisäksi mm. pyöräilyseuroja ja muita liikkumisesta innostuneita. Sanginsuun kyläkoulun oppilaat ovat mukana kehitystyössä mm. osallistumalla alueella järjestettäviin taideleireihin.

Reitin varrelle tulee eri taiteilijoiden tekemiä taideteoksia.

Kulttuurimatkailureitti tullaan nimeämään nimikilpailussa syksyn aikana.

Kulttuurimatkailureitti on osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta

Reitti valmistuu osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden sisältöä ja tulee olemaan upea mahdollisuus tutustua Oulujoen suiston tarinoihin, luontoon ja taiteeseen ja vierailla kyläkohteissa lähellä Oulun kaupunkia.

Hankkeen toteuttajana on Maaseudun Sivistysliitto yhteistyössä Sanginsuu-Lapinkangas-Sanginjoki -kyläyhdistyksen kanssa. Hankkeen rahoittajana ovat  Keskitien Säätiö, Oulun kulttuurisäätiö ja Pohjois-Pohjanmaan liitto.

Lisätietoja

hankekoordinaattori Riitta Johanna Laitinen
riittajohanna.laitinen@msl.fi
p. 040 584 4907

kulttuurijohtaja Helka Ketonen
helka.ketonen@msl.fi
p. 040 357 7662

Kuvat:
Kuva 1: aluekartat (kuvaaja Riitta Johanna Laitinen)