Tiedote

PUDASJÄRVI U.F.O. - Musiikkiteatteriesitys samanlaisuudesta. Ensi-ilta Kivapuhe-viikolla keskiviikkona 28.2. 2018 klo 9.30 Pudasjärvellä

ti helmik. 27 11:05:00 2018

Pudasjärvi U.F.O. esityksessä kohtaavat pohjoinen luonto sekä eri kulttuurit.  Tämä taianomainen esitys käsittelee samanlaisuutta sekä ulkopuolisuuden kokemuksia raikkaasti ja hauskasti. Tekstin ideoita on kerätty ryhmältä ja siinä ovat aiheena muun muassa maahanmuuttajien kokemukset Suomessa. Esitys kertoo ennen kaikkea pudasjärveläisistä ihmisistä ja siitä, kuinka eri ihmisillä on kulttuurista riippumatta usein samat unelmat, toiveet ja pelot.

Lavalla nähdään kansainvälinen esiintyjäjoukko; kaukaisimmat esiintyjät tulevat Afganistanista ja Kongosta. Shamaanin roolissa nähdään Pudasjärven oma voimahahmo Kari Tykkyläinen, joka tunnetaan monipuolisena taiteentekijänä, kuvanveistäjänä ja muusikkona. Erityisesti Tykkyläisen videotaide on kerännyt huomiota ympäri maailman.  Esityksessä kuullaan Tykkyläisen sävellysten lisäksi ryhmän omaa musiikkia, lavalle nousee mm. kongolainen muusikko.

Pudasjärvi U.F.O esityksessä ovat mukana Pudasjärven kaupungin lisäksi useat maahanmuuttoon liittyvät hankkeet, kansalaisopisto ja tanssiryhmä. Pudasjärvi U.F.O. esityksen leikillinen nimi pohjautuu ufohavaintoihin, joita tehtiin 60-70 -luvulla Pudasjärvellä. Havainnot saavuttivat kansainvälistäkin huomiota.

Esityksen ohjaa oululainen teatterintekijä ja ohjaaja Sanna-Maija Karjalainen päätyi Pudasjärvelle ohjaamaan Maaseudun Sisitysliiton hallinnoiman Hyvän mielen paikat-hankkeen draamapajoja maahanmuuttajille alkuvuonna 2017. Kohdatessaan maahanmuuttajia hän vaikuttui heidän moninaisista taidoistaan ja katsoi, että kansainvälinen teatteriesitys voisi edistää kulttuurien rauhanomaista rinnakkaiseloa.

Lisätietoja

SANNA-MAIJA KARJALAINEN, 050-5217155
ohjaaja
Pudasjärvi U.F.O.

Esityksen taustaa

Esityksen lähtökohtana oli, että maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset nousevat lavalle yhdessä ja tuottavat esityksen materiaalin ja ideoita yhdessä. Kari Tykkyläinen paikallisena taiteentekijänä oli luonteva valinta esityksen taiteilijaksi paitsi monipuolisuutensa vuoksi, mutta myös siksi, että hän on ollut maahanmuuttajien kanssa tekemisissä taiteen kautta siitä alkaen, kun maahanmuuttajia on saapunut Pudasjärvelle.

Esitys on suunnattu kaikille, mutta erityisesti huomioidaan paikalliset oppilaitokset ja koulut, joille järjestetään esimerkiksi työpajoja. Esityksen yhteydessä on mahdollisuus keskustella kansainvälisen esiintyjäjoukon kanssa esityksen teemoista ja kohtaamisesta taiteen keinoin. Esityksen ajatellaan toimivan kouluilla osana mm. kansainvälisyys- ja empatiakasvatusta. Esitys järjestetään Kivapuhe -viikon yhteydessä - viikon tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäistä vihapuhetta, ja tarjolla on monipuolisesti eri tapahtumia muun muassa urheiluun ja lumenveistoon liittyen.