Tiedote

Taidetta kylille -hankkeessa mukana nimekkäitä taiteilijoita – Kaisa Salmi aloittaa työskentelyn Utajärven kirkonkylällä

to kesäk. 22 10:30:00 2023

Taidetta kylille -hankkeessa on palkattu eri alojen ammattitaiteilijoita sekä ITE-taiteilijoita kylätaiteilijoiksi Utajärven kylille sekä kirkonkylälle tekemään näkyväksi kylän ja kyläläisten tarinoita.

Hankkeen myötä kulttuuria ja taidetta tuodaan osaksi utajärveläisten ihmisten arkea. Tavoitteena on kuntalaisten osallisuuden lisääminen - ihmisten mahdollisuus osallistua, kokea ja vaikuttaa taiteen keinoin oman lähiympäristönsä kehittämiseen.

Yhteisen tekemisen lopputuloksena kylille ja kirkonkylille syntyy useita taideteoksia välittämään Utajärven tarinaa.

Nykytaiteilija Kaisa Salmi kutsuu utajärveläisiä mukaan rakentamaan elävää veistosta

Kaisa Salmi on helsinkiläinen nykytaiteilija, joka on viettänyt kesänsä Oulujoen varrella vuodesta 1969 alkaen. Salmi työskentelee elokuvan, installaation, performanssin ja osallistavien taideprojektien parissa. Hänet tunnetaan valtavista teoksista, kuten Plastic mama (2019) Helsinki, Fellmanin pelto -performanssi (2013) Lahti sekä Oulun Ruusukatu (2016).

Nyt Kaisa Salmi työstää Utajärven kirkonkylälle yhdessä asukkaiden kanssa isokokoisen veistoksen, jonka materiaaleina ovat kasvit ja kukat. Teos kantaa työnimeä ”Elävä veistos”.

Historiassa esiin nostetaan monesti miehet, nyt tämä teos ehdottaa, että nostetaan kunniaan Utajärven naiset. Utajärveläisiä pyydetään ehdottamaan mielestään sopivia, yhä elossa olevia, utajärveläisiä naisia, joille veistoksen haluaisivat omistaa (esim. rakas ystävä, avulias naapuri, vanhin tai nuorin kyläläinen tai ihana opettaja). Taiteilija valitsee ehdotuksista 10 henkilöä. Lopuksi veistoksen kasvit jaetaan ja syödään kyläläisten kesken sadonkorjuu -juhlassa ja veistos puetaan talviasuun. Talviasu maalataan yhdessä kyläläisten kanssa. Kaikki ehdotukset henkilöistä voi lähettää projektityöntekijä Riitta Johanna Laitiselle tekstiviestinä p. 040 584 4907.

Kylätaiteilija Kaisa Salmi kutsuu utajärveläisiä mukaan rakentamaan teosta erityisesti ti-pe 27.–30.6. klo 9–18, silloin kun itse kullekin parhaiten sopii. Omat puutarhakäsineet mukaan!

Kaikki Utajärvelle Taidetta kylille -hankkeeseen valitut kylätaiteilijat

Utajärven kylillä työskentelee kesän 2023 aikana nämä taiteilijat:

  • veistotaiteilija Aimo Laitinen, Utoslahti-Lahdensuu
  • nukketeatteritaiteilija Ilpo Mikkonen, kirkonkylä
  • kuvataiteilija Oili Nissinen, Juorkunan kylä ja nuorten teos
  • kuvataiteilija Katri Oksanen, Naaman kylä
  • nykytaiteilija Kaisa Salmi, kirkonkylä
  • veistotaiteilija Kari Viinikangas, Ahmaksen kylä ja Sangin kylä

Taiteilijoiden ja teosten esittelyt

Ilpo Mikkonen on helsinkiläinen nukketeatteritaiteilija, joka vanhemmat ovat utajärveläisiä. Lapsuutensa kesät Mikkonen on saanut viettää Utajärven mummuloissa ja nykyisin hän asuu Utajärvellä noin puolet vuodesta. Mikkosesta on hauskaa leikitellä mittasuhteilla. Mikkonen on kirkonkylän kylätaiteilijana. Hän tuo 22-tien varressa olevat latoihin asukkeja niiden ympärille. Materiaalina hän käyttää paanuja ja tervaa. Teoksen idea on tullut Utajärven kirkon paanukatosta, tervasta, joka kuuluu olennaisesti kunnan historiaan sekä maataloudesta eläimineen. Kylätaiteilija toivoo apukäsiä ja tukijoukkoja teosten rakentamiseen arkisin Utajärven hyvinvointitalolle 5.-11.7.2023 klo 10–14.00 sekä teosten laitumelle kuljettamiseen 11.7.

Nuorten teoksen toteuttaa kuvataiteilija Oili Nissinen, utajärveläinen taiteilija ja kuvataidekasvattaja, jolla on pitkänlinjan kokemus yhteisötaideprojekteista. Nissinen toteuttaa kaksi yhteisötaideteosta Utajärvelle. Nuorten kanssa hän työstää Musiikin virtaa -teoksen. Nuorten fiktiivisen tarinan pohjalta toteutetaan reliefimäinen taideteos, materiaalina keramiikka. Teoksen kuvallisina, sekä rakenteellisina elementteinä tulevat olemaan Oulujoki kaloineen, tarinallinen Hiidenlinna, joka samalla kuvaa myös Oulujoen patoamista vesivoimalle sekä nuorille tärkeä musiikki. Juorkuna, erämaiden kylä, kiehuvat lähteet, voimakkaat juuret, kotiseuturakkaus, yhteisöllisyys sekä kylältä löytyvät kivet, saivat kylätaiteilija Nissisen innostumaan teosajatuksesta, jonka yhtenä teemana tulee olemaan kiehuvaa lähdettä kuvaava osa. Teos muotoutuu vuoropuhelussa kyläläisten kanssa. Teoksen päämateriaalina ovat kyläläisten toiveesta kivet.  Kivien lisäksi teokseen tulee keramiikkalaattoja, joissa on Juorkunan kylää ja kyläläisiä yhdistäviä teemoja teksteinä.

Naaman kylän kylätaiteilija on kuvataiteilija Katri Oksanen, turkulainen luova tuottaja ja ohjaaja, joka tekee myös yhteisötaide- ja musiikkialan projekteja. Naaman kylän lämminhenkinen kylätarina sai Oksasen inspiroitumaan mosaiikki-valokuvateoksesta, joka tulee kertomaan Naaman kylän historian ihmisistä ja heidän elämästään. Naaman kylän teos on jo valmistunut ja se toteutettiin yhdessä kyläläisten kanssa.

Kaisa Salmi on helsinkiläinen nykytaiteilija, joka on viettänyt kesänsä Oulujoen varrella vuodesta 1969 alkaen. Salmi työskentelee elokuvan, installaation, performanssin ja osallistavien taideprojektien parissa. Hänet tunnetaan valtavista teoksista, kuten Plastic mama (2019) Helsinki, Fellmanin pelto performanssi (2013) Lahti sekä Oulun Ruusukatu (2016). Nyt Salmi työstää Utajärven kirkonkylälle yhdessä utajärvisten kanssa isokokoisen kasveista ja kukista koostuvan veistoksen. Teos kantaa työnimeä ”Elävä veistos”.

Kari Viinikangas on pitkän linjan veistotaiteilija Pyhäjoelta. Kylätaiteilijana Viinikangas veistää kylän ja kyläläisten kertomat tarinat puupölkyn sisältä esiin ja näkyvään muotoon. Ekologisuus teoksen pintakäsittelyssä on Viinikankaalle tärkeää. Ahmaksen kylälle syntyy isokokoinen puureliefi alueen mystisestä historiasta, hahmoista ja tapahtumista Lintutornitien risteykseen. Sangin kylälle Valkeisen rannalle Viinikangas veistää isosta puupölkystä esiin alueen luonnon eläimineen sekä jotain myös kylän perinteistä. Sangin kylän teos on jo valmistunut yhteistyössä kyläläisten kanssa.

Aimo Laitinen on Utajärvellä syntynyt veistotaiteilija, joka on erikoistunut puunveistoon. Puureliefit ja ihmisfiguurit ovat hänen erityisalaansa. Laitinen on aiemmin toiminut yhteisötaiteilijana mm. Maaseudun Sivistysliiton yhteisötaideprojekteissa. Utoslahti-Lahdensuun kylätarina ja siinä erityisesti tanssilavateema on kiinnostava. Lopullinen teos muotoutuu yhdessä kyläläisten kanssa käymien keskustelujen ja yhteisen tekemisen kautta. Teoksen päämateriaalina on puu.

Tervetuloa osallistumaan ja seuraamaan kylätaideprojekteja eri puolelle Utajärveä kesän 2023 aikana! Nyt on hieno mahdollisuus osallistua yhteisötaideteosten tekemiseen yhdessä taiteilijoiden kanssa.

Lisätietoja

Riitta Johanna Laitinen, johanna.laitinen@utajarvi.fi tai p. 040 584 4907

Taidetta kylille –hanke tuo taidetta Utajärven kylille sekä kirkonkylälle kesällä 2023. Hanketta rahoittaa Taiteen edistämiskeskus Taike harvaan asuttujen alueiden taide- ja kulttuuritoimintaan suunnatun erityisavustuksen (HaMa) kautta. Hanketta koordinoi Utajärven kunta. Hankkeessa toimivat Utajärven kunnan kulttuurituottaja Antti Viitala sekä hankkeen projektityöntekijä Riitta Johanna Laitinen. Maaseudun Sivistysliitto on mukana yhteistyökumppanina.