Tiedote

Veistäjä Timo Nevalaisen ”Istuhan kiireemmäs aekoo” Ilomantsin Karhufestivaalien 2022 yleisöäänestyksen voittoon

pe syysk. 02 06:30:00 2022

Pyhäsalmelaisen Timo Nevalaisen veistos Istuhan kiireemmäs aekoo voitti vuoden 2022 Karhufestivaalien karhunveistokisan yleisöäänestyksen. Timo oli todellinen yleisön suosikki, sillä hänen teoksensa palkittiin yleisöäänin myös karhunveiston pikakisassa tänä vuonna.

Pyhäsalmelaisen Nevalaisen teos sai 152 ääntä. Toiseksi yleisöäänestyksessä tuli Tapio Vääräsmäki ja Kiikkaskarhu 120 äänellä. Kolmannen sijan ja 98 ääntä saavutti Ari Vähäkangas teoksellaan Vieläkö on sylissä tilaa? Äänten jakautuminen oli hyvin tasaista ja kaikkien veistäjien teokset saivat yleisöääniä.

Yleisöääniä jätettiin kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna – tänä vuonna äänestyslippuja palautettiin huikeat 953 kpl. Äänestys oli käynnissä Karhufestivaalien alkamisesta elokuun loppuun saakka. Kaikki Karhumetsän kävijät saattoivat jättää äänestyslippunsa paikan päällä.

Karhumetsässä ja -areenalla kävijöitä oli tapahtuman aikana noin 4000 ja tapahtuman jälkeen veistoksia on käynyt ihailemassa yli 1000 vierailijaa.  

Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin ilomantsilaisten yritysten – Parppeinpirtin, Mottimajan ja Ilomarin – lahjakortit. Onnettaren suosikeille on ilmoitettu voitoista.

Kyllä kansa tietää

Timo Nevalainen kiittää yleisöä tunnustuksesta. Karhunveiston mestaruuskilpailun yleisöäänestyksen lisäksi hänen teoksensa oli yleisön suosikki myös Karhufestivaalien pikakisassa.

”Kyllä kansa tietää”, kommentoi Timo pilke silmäkulmassa. ”Suurelle yleisöllehän näitä töitä tehdään ja ihmisten mielipiteitä kuunnellaan.”

Kilpailun mukanaan tuoma näkyvyys herättää kiinnostusta ja tuottaa mukavasti tilaustöitä. ”Penkkityylisiä tilaustöitä on kyselty kilpailun jälkeen”, kertoo Timo.

Timo on oikea Karhufestivaalien konkari ja hän on osallistunut kaikkiin aikaisempiin kilpailuihin. Osallistuminen myös vuoden 2023 kymmenvuotisjuhlakisaan kiinnostaa Timoa.

Ensi vuoden teemana Voimakarhu

Vuonna 2023 vietetään Karhufestivaalien 10-vuotisjuhlavuotta. Karhunveistokisan teemaksi on valittu Voimakarhu. Teema antaa veistotaiteilijoille vapauden tulkintoihin – voimaa on niin monenlaista. Odotettavissa on jälleen monipuolisia teoksia. Ensi vuoden Karhufestivaalia juhlitaan torstaista lauantaihin 10.-12.8.2023.

Karhunveistokisan järjestää Maaseudun Sivistysliitto alueellisine yhdistyksineen. Tapahtumakokonaisuuden yhteistyökumppaneina ovat Ilomantsin kunta ja joukko paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja yhteisöjä sekä talkooväki.

Kuvat:

Kuva 1: Timo Nevalainen ja yleisöäänestyksen voittajateos Istuhan kiireemmäs aekoo, kuva Eija Irene Hiltunen
Kuva 2: Timo Nevalainen työnsä ääressä Ilomantsin Karhumetsässä, kuva Eija Irene Hiltunen