Tiedote

Vuoden 2020 ITE-taiteilijan Paula Huhtasen näyttely Ilomantsissa kesällä 2020. Lempeyttä ja leikkiä synkkään aikaan.

to huhtik. 16 10:00:00 2020

 

Vuoden 2020 ITE-taiteilija Paula Huhtanen tuo Ilo ylimmillään -näyttelynsä Ilomantsiin heinä–elokuuksi. Huhtasesta hänen iloismi-missiollaan on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.

”Iloismi merkitsee ennen kaikkea luottamusta ja toiveikkuutta. Näyttelyni on lempeä ja myös leikkisä vastaisku synkille tulevaisuudennäkymille. Haluan viestiä, että kaikki on hyvin, kaikki järjestyy”, Paula Huhtanen sanoo.

Huhtanen tunnetaan elinvoimaisista ja värikylläisistä maalauksista ja kollaaseista. Maalauspohjana voi olla esimerkiksi huonekalu, astia, kenkä tai vaate. Monikerroksisissa, pinnaltaan valoa hehkuvissa teoksissa on pieniä, värikkäitä yksityiskohtia, pisteitä, viivoja ja kuvioita.

Lappilaislähtöinen ja sittemmin pirkanmaalaistunut ITE-taiteilija saa innoituksensa Sarkolan kylän maalaismaisemista Nokialla.

”Ammennan työhöni arjen elämästä, juhlahetkistä, valoista, varjoista ja tuulesta. Elämässä on kaikki muutettavissa taiteeksi.”

Paula Huhtasen mukaan iloisten karjalaisten Ilomantsi on oivallinen paikka pitää Ilo ylimmillään -näyttely.

”Iloismi auttaa meitä suuntaamaan yhdessä energiaamme hyvään ja saamaan sen moninkertaisena takaisin.”

Maaseudun Sivistysliitto on kartoittanut ITE-taidetta eri puolilla Suomea vuodesta 1998 lähtien, ja tänä vuonna vietetäänkin ITE-taiteen juhlavuotta 2020. Paula Huhtasen Ilo ylimmillään -näyttely on juhlavuoden päätapahtumia, kuten myös Ilomantsissa elokuussa järjestettävä Karhufestivaali.



Ilo ylimmillään – vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen. Katri Vala Kulttuurikeskus, Katri Valan tie 1, Ilomantsi, 1.7.–30.8.2020 ti–la klo 10–15 sekä su 16.8. klo 12–13. Suljettu 19.–20.6. Vapaa pääsy.

https://msl.fi/karhufestivaali/ohjelma/ilo-ylimmillaan-nayttely/

Karhufestivaali Ilomantsissa 13.–15.8.2020. https://msl.fi/karhufestivaali/


KUVAT:
 Paula Huhtasen teoksia, Ilo ylimmillään -näyttely. Kuvaaja Vilma Rimpelä.

LISÄTIETOJA:
Paula Huhtanen, 045 691 4515, paula.huhtanen@gmail.com, www.paulahuhtanen.fi
Maarit Hämäläinen-Koljonen, Karhufestivaalin tuottaja, Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan yhdistys,
040 579 5957, maarit.hamalainen-koljonen@msl.fi
Raija Kallioinen, kulttuurituottaja, Maaseudun Sivistysliitto, 040 5636 876, raija.kallioinen@msl.fi