Tiedote

Vuoden ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliola esittäytyy Raumalla

pe toukok. 28 10:00:00 2021


Tuonelan kurkistuksia – taivaalle pyrkimisiä
Sepän talo, Alfredinkatu 3, Rauma
30.5.–20.6.2021
Avoinna ma–pe 12–17.30, la–su 12–15

Maaseudun Sivistysliiton Vuoden 2021 ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliola on raumalaissyntyinen, Hangossa asuva itseoppinut taiteentekijä ja muusikko. Hänen veistotaidettaan on esillä Raumalla Sepän talossa 30.5.–20.6.2021. Näyttelyn ajan Kalliola myös työskentelee Raumalla RaumArs ry:n residenssitaiteilijana.

Vuoden ITE-taiteilijan nimeämisen tavoitteena on nostaa itseoppineiden, mutta taiteellisesti merkittävän tuotannon tehneiden taiteilijoiden omaa ääntä ja näkökulmia entistä paremmin esille. Jori Tapio Kalliola on tehnyt taidetta nuoruudestaan saakka. Hän on tullut tunnetuksi myös muusikkona ja eri yhtyeiden keulakuvana; edelleenkin hän toimii Jori Otsa & Mah’Orkka -yhtyeen solistina.

Taiteessaan Jori Tapio Kalliola kommentoi ajankohtaista maailman- ja elämänmenoa. Maalitauluina ovat yhteiskunnan, politiikan, uskonnon ja talouden valtarakenteet, ahneus ja vallan tavoittelu. Taiteilija kertoo jo lapsuudessaan kokeneensa syvää turhautumista tilanteissa, jotka koki epäoikeudenmukaisiksi. Nyt veistosten puupääkansa huutaa julki ja protestoi noita vääryyksiä. ”Taiteessa ei kukaan määräile mitään”, Kalliola toteaa.

”Näyttelyssä on kolmenlaisia teemoja. On arkisia, maanpäällisiä teoksia, on Tuonelan näyttäytymistä maan päällä ja on lentämisen teemaa”, Kalliola kuvaa kokonaisuutta.

Omaperäiset teokset ovat eräänlaisia puupääukkojen esittämiä teatraalisia kohtauksia. ”Pienet ja heiveröiset hahmot kamppailevat donquiotemaisesti maailman vääryyksiä vastaan ja etsivät myös helpotusta ahdinkoonsa”, kuvailee hahmojen sanomaa näyttelyn kuraattori, taiteilija ja valokuvaaja Veli Granö

Ärhäkän näköisiin puupäähahmoihinsa Kalliola käyttää muiden hylkäämiä materiaaleja. Näyttelyn teokset edustavat reipasta ITE-henkeä, jossa ei häpeillä eikä tehdä esteettisiä kompromisseja. Jos joskus rynnitään groteskin puolelle, se on perusteltua: maailma voi olla tällainenkin, ei aina kaunis katsoa ja ymmärtää. 


Vuoden ITE-taiteilijalla on vilkas näyttelykesä


Raumalta osa teoksista jatkaa matkaa itärajalle heinä-elokuuksi Ilomantsiin Ihmeiden ILO!TALO -yhteisnäyttelyyn. Karhufestivaaleilla Ilomantsissa on luvassa myös Jori Otsan & Mah’Orkan konsertti.

Kalliolan teoksia on koko kesän nähtävillä Parkanossa ITE-Xeen-näyttelyssä.

Hangossa Kalliola toteuttaa näyttelyn kansainväliseen Le Petit Festival -tapahtumaan. Monitaiteisen, 20.–22.8.2021 järjestettävän festivaalin ohjelmassa on musiikkia, teatteria, tanssia ja kuvataidetta.  

 

Satakuntalaisesta ITE-taiteesta ilmestyi kirja:
rikasta luovuutta ja hurttia huumoria


Näyttelyn yhteydessä Maaseudun Sivistysliitto julkaisi Veli Granön ja Elina Vuorimiehen toimittaman kirjan ITE Satakunnassa. Kirja on huipentuma kaksi vuotta kestäneestä satakuntalaisten ITE-taiteilijoiden kartoituksesta ja dokumentaatioista. Maakunnan asukkailta kertyi toista sataa vihjettä omaleimaisista, itseoppineista taiteentekijöistä, joiden jäljille Granö ja Vuorimies lähtivät.

Kirja sisältää esittelyt yli seitsemästäkymmenestä taiteilijasta. Sen lisäksi on artikkeleita satakuntalaisesta kansanluovuudesta ja mielenmaisemasta sekä ITE-taiteen nykytilasta.

Satakuntalainen identiteetti on rakentunut Kokemäenjoen avaraan laaksoon, soille ja karikkoisille rannikoille. Alueen monimielinen kuiva huumori ei ehkä avaudu helposti muualta tulleelle, mutta satakuntalainen ITE-taide piirtää kuvan hauskasta ja omanarvontuntoisesta yhteisöllisen tekemisen kulttuurista. Ennakkoluulottomuudesta kielii myös naisten ja nuorten tekijöiden monilukuisuus. 

Granön ja Vuorimiehen lisäksi kirjaan ovat kirjoittaneet artikkeleja Riikka Haapalainen, Minna Haveri, Martti Honkanen, Harri Kalha, Tapio Koivukari, Sini Kuvaja ja John Maizels.

Kirja on ladattavissa Maaseudun Sivistysliiton kotisivulta.

Maaseudun Sivistysliitto on toteuttanut ITE-taiteen kartoituksia eri maakunnissa jo 1990-luvun lopulta lähtien. Satakunnan lisäksi kartoitukset ovat parhaillaan käynnissä Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pohjois-Savossa.

 

LISÄTIETOJA:

ITE-taiteen kartoitustoiminta
Raija Kallioinen, kulttuurituottaja, Maaseudun Sivistysliitto
Puh. 040 5636 876
raija.kallioinen@msl.fi

ITE Satakunnassa -kartoitus ja -kirja
Veli Granö, hankekartoittaja, julkaisun päätoimittaja, Maaseudun Sivistysliitto
Puh. 040 626 2251
veli.grano@msl.fi

Sepän talon näyttely
Jori Tapio Kalliola, taiteilija
Puh. 050 3677 669
joritapiokalliola@gmail.com

RaumArsin residenssitoiminta
Hannele Kolsio, toiminnanjohtaja, RaumArs
Puh. 044 054 5419
raumars@raumars.org